Kanavoidut viestit

VILPITÖNTÄ TAI EI MITÄÄN

16.05.2018, Katri Laitila

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
14.5.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Unelmanne muuttuvat – kuitenkaan eivät. Se saa teidät kysymään, oletteko 3D:tä vai 5D:tä, sillä jos olette 5D:tä, eikö teillä olisi erilaisia tai hienostuneempia unelmia? Kyseenalaistatte pätevyytenne ja edistymisenne niistä monista merkeistä huolimatta, että olette 5D:tä tai sen yli.

Siirtyminen halusta olla jonkun kaltainen, jonka kanssa kilpailitte, siihen kuka olette, on yksi ensimmäisistä merkeistä, että siirrytte 3D-sääntöjen noudattamisesta sen löytämiseen, kuka olette. Vaikkeivät sisäiset muutoksenne ehkä ole kovin dramaattisia, ne sisältävät uuden ”5D-sinun” siemenen. Ette ole enää 3D:tä.

Tämän vakuutuksen myötä palaamme asiaan, joka tarvitsee toistaa, sillä vaikka menneet, nykyiset ja tulevat aspektit ovat nyt osa teitä, viimeaikaiset muutokset olivat riittävän dramaattisia, että unohditte joitain tärkeitä elementtejä.

Luultavasti on hyvin harvoja ihmisiä, joiden kanssa voitte olla todella oma itsenne, joten yksinäisyytenne syvenee, mitä pidempään olette 5D:tä. Se saa unelmanne kääntymään siihen, miten parhaiten pääsee vuorovaikutukseen samanmielisten ihmisten kanssa. He eivät välttämättä ajattele ja toimi juuri niin, kuin te, vaan elävät sydämestään ja pyrkivät myös elämään sisältä käsin, ei olemuksensa ulkopuolella.

Niin se on, että ärsyynnytte enemmän ja enemmän siirtymäänne. Luovuitte tästä ja tuosta. Kiipesitte pelkovuorellenne ja kieritte rinnettä alas luvattuun maahan. Nyt tuo luvattu maa ei tunnu kovin kutsuvalta.

Myönnettäköön, että koette enemmän iloa kuin vasta muutama viikko sitten, mutta ette vieläkään odottamallanne tasolla. Melkein ikävöitte sitä, miltä teistä tuntui ennen, koska nuo 3D-tunteet olivat hyvin mukavia. Vaikkette kokeneet kovin paljon iloa, tiesitte, mitä odottaa ja milloin.

Teistä tuntuu nyt, että olette tunne-erämaassa. Unelmienne ihania osia yhdistyy, mutta tärkein ajankohtainen tekijä – vuorovaikutus toisten kanssa sydämestä sydämeen – ei ole niin voimakas, kuin odotitte. Uusi auto tai suurempi taloudellinen vapaus on tärkeä teille, mutta kumpikaan ei ole yhtä tärkeä kuin vuorovaikutus toisten kanssa sydämestänne.

Niin se on, että tiedätte epäilemättä, että olette täysin 5D:tä tai sen yli, sillä elämässänne ei ole enää kyse elintasokilpailusta, vaan vilpittömän vuorovaikutuksen löytämisestä, mikä antaa enemmän iloa kuin mikään muu, mitä voitte luoda.

Tämä ei merkitse, että te ette luo unelmianne – on kyse sitten taloudellisesta vapaudesta, uudesta työpaikasta tai yhteisöstä – vaan että teille on tärkeämpää luoda noita unelmia toisten kanssa sydänyhteyden kautta.

Nimittäin huomaatte, että ilman sydänyhteyttä helyt eivät merkitse mitään. Niin se on, että olette 5D:tä ja löydätte olemuksenne uusia elementtejä, joita ette aavistaneet ennen tätä viimeaikaisinta muutosta. Ajankohtainen etsintänne ei liity ulkoa ohjattuun show’hun, vaan sisältä ohjattuun iloon ja yhteistyöhön.

Te jotka ette ole saavuttaneet tätä kohtaa, saatatte kyseenalaistaa sanamme, sillä olette edelleen kiinnostunein unelmista, joihin ei välttämättä sisälly vilpitön vuorovaikutus. Tulee sisältymään.

New agen, uuden Maan ja uuden olemuksenne huuto on: ”Olemme kaikki yhtä.” Se ei voisi toteutua, jos elementit luotaisiin ilman sydäntä, kuten tapahtui 3D:ssä. Jotkut teistä kyseenalaistavat tämän ajatuksen, sillä olette aina rakastanut perhettänne, yhteisöänne tai maatanne. Tämä ajatus on paljon laajempi, kun lähimmät rakkaanne. Se on tietämistä, että joku joka elää eri mantereella, on yhtä paljon osa teitä, kuin lapsenne, rakastettunne tai yhteisönne.

Se on erilaista rakkautta, kuin koitte 3D:ssä, sillä tällä rakkaudella ei ole rajoja tai esteitä. Jonkun kärsiminen toisella mantereella saa teidät tuntemaan samalla tavalla, kuin lapsenne tai puolisonne kärsiessä. Olette kaikki osa kaikkea. Tosiasia joka kiellettiin aioneita, kun rakensitte 3D:ssä kartanonne, yrityksenne, rakenteenne ja hallituksenne rajoittuneiden sydäntunteiden perustella ja yrititte olla parempi kuin naapurinne, perheenne ja muut maat. ”Olemme paras” oli 3D-taisteluhuutonne. Uusi ja jatkuva huutonne on: ”Olemme yhtä.”

Se ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, mutta aavistukset jatkuvasta elämästänne maan päällä tässä elämässä alkavat kirkastua sisällänne. Niin se on, että te ette ole ainoastaan 5D:tä, vaan myös yksinäinen, ja olette sitä, kunnes alatte toimia uusien sydänyhteyksienne mukaan toisten kanssa ympäri maailmaa. Niinpä alatte tehdä niin ja huomata, että sydänyhteydet ovat hallitseva tarpeenne.

”Olemme yhtä” -lauseesta on nopeasti tulossa todellisuuttanne, mikä on vuoronperään totta kaikille, jotka haluavat seurata. Niin olkoon. Aamen.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

*

http://luxonia.com/viestit/59-brenda-hoffman/6922-1452018-vilpitoentae-tai-ei-mitaeaen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *