Henkiset & Fyysiset Oireet,Yleinen

SELVISIMME VOI-LUOJA -LOKAKUUSTA!

04.11.2019, Katri Laitila

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
31.10.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lyhyt kertaus voi-luoja -lokakuusta! 2019, koska se oli näännyttävä sekä fyysisesti ja psyykkisesti epänormaalin tuskallinen lähes joka päivä koko kuukauden. Kehollisesti lokakuu on tuntunut fyysisellä tasolla viimeisimmältä äärimmäisyydeltä kokonaisuudessaan hyvin äärimmäisessä vuodessa. Koemme jokainen nämä valoenergiat, uudet koodit, uuden DNA:n ja syvemmät yleispuhdistukset ja poistamiset omalla tavallamme, mutta epäilen, että monilla teistä tätä lukevista on ollut henkilökohtainen ennätyslokakuu, niin kuin minulla, henkilökohtaisessa ennätysvuodessanne 2019! Jos olet elänyt tätä koko vuoden 2019 tähän päivään saakka, kenenkään ei tarvitse kertoa sinulle, että massiivisia ja laajamittaisia muutoksia tulee kaikille kaikkialla vuoden 2020 alkaessa.

”… ja tunnustetaan solidaarisesti kaikille täällä ne ”sisäiset maastopalot”, joita on syttynyt koko lokakuun ajan minulla ja hyvin monilla meistä elämän kaikilla tasoilla. Joskus yritän kastella niitä, toisilla kerroilla ”odotan ja katson”, loppuvatko ne itsestään ilman puuttumistani asiaan. Mutta tämä lokakuu on vaatinut minulta paljon valppautta, etten reagoi elämään, kuin siinä olisi hätätila …” –Raymond Boeri

Etten reagoi elämään, kun siinä olisi hätätila. Tosiaankin, ja miten osuvan kuvauksen Raymond Boeri antoi meille kaikille kommentissaan edellisen artikkelini alla. Kiitos tuosta viisaudesta ja rehellisyydestä, Raymond B., kun se summaa nuhteettomasti koko vuoden 2019 useimmilla meistä.

Monilla teistä ylösnousemusvapaaehtoisista on ollut myös riittävästi elämiä maan päällä aiempien astrologisten aikakausimuutosten aikana tietääksenne, miten vaikea tämä ajankohtainen energiamuutos on ihmisille monilla eri tasoilla. Ihmiset eivät käsittele muutosta hyvin, ja astrologiset aikakausimuutokset ovat sitä eeppisillä planetaarisilla tasoilla. Samanaikaisesti on ylösnousemusprosessi, maailmojen ja aikajanojen eroaminen, ulottuvuussiirtymä fyysiseen 5D:hen, ruumiillistumisprosessi, uuden DNA:n ruumiillistaminen jne.

Mainitsen tämän vain muistuttaakseni, että olet jo tehnyt näitä planetaarisia astrologisen aikakauden muutoksia menneisyydessä maan päällä auttaaksesi ihmiskuntaa globaalissa muutoksessa. Jotkut teistä ovat myös käyneet läpi ylösnousemusprosessin muissa maailmoissa ja galakseissa, monina aikoina, koska olette mahtavia siinä, minkä vuoksi tulitte vapaaehtoisena tänne nyt. Toisin sanoen, olette enemmän kuin päteviä tekemään kaiken tämän, joten luottakaa siihen ja myös omaan ruumiillistumisprosessiinne ja päivittäisiin uusiin kykyihinne ja laajentuvaan tietoisuuteenne.

Jotkut meistä ovat tunteneet tänä vuonna kehossaan vuoden 2020 uudet koodit ja energiat. Me edelläkävijät ruumiillistamme aina uuden ensin, ja vuosi 2019 on todellakin työntänyt, vapauttanut, takonut ja muuntanut jokaista meitä monin tavoin kuukausi kuukaudelta, vapauttamaan lisää kosmista vanhaa ja ruumiillistamaan lisää nyt-uutta.

Muistan kirjoittaneeni aiemmin tänä vuonna Kamalasta huhtikuusta, kuten kutsuin sitä, mutta huhtikuun jätti pian varjoonsa neitsyt-maria -toukokuu!, sitten kolossaalisesti elämä-ei-ole-koskaan-enää-entisensä -kesäkuu jne. koko vuoden. Vuoden 2019 jokainen kuukausi on ollut vaikea omalla tavallaan ja omista syistään, ja kuitenkin seuraava kuukausi jättää ne kaikki varjoonsa jonkin muun kera. Herakleen 12 urotyötä tulee mieleen tienraivaajien elämästä 2019. Kuvittele kuitenkin, mitä olemme päästyämme tammikuuhun 2020.

Marraskuu 2019

Kuten aina, yllä oleva kuva on paras, jonka löysin internetistä esittämään sitä, minkä näin hiljattain selvänäköisesti. Olen kiitollinen, että löysin sen.

Projisoin 27.10. tietoisuuteni marraskuuhun 2019 ja näin kauniin, intensiivisen ja kirkkaan kuvan. Ensin luulin, että tämä kuva esitti tuhatta kirkkaanvalkoista valonumeroa 11 edustaen marraskuuta ja erityisesti 11-11-porttia. Olen kuitenkin nähnyt myös enkelivalo-olentojen muistuttavan kirkkaanvalkoisia, pystysuoria valoviivoja, jotka näyttävät tuhansilta 11-numeroilta, kun ne seisovat lähellä toisiaan.

Tutkittuani muutaman hetken syvällisesti tätä kuvaa, aloin oivaltaa, etteivät nuo valopilarit olleet 11-numeroita eivätkä enkelivalo-olentoja, vaan ruumiillistuneita ihmisyksilöitä! Ne olivat sinä ja minä ja me kaikki, ja oli kaunis ja fantastinen yllätys nähdä itsemme tällä tavalla. Tämän näyn mukaan monet ruumiillistujat saavuttavat seuraavaksi korkeamman tason, vaiheen ja porrasaskelman henkilökohtaisessa ruumiillistumisprosessissaan marraskuussa 2019.

Lokakuu 2019 – Äkillisiä ja sattumanvaraisia kipuja ympäri kehoa, fyysistä liikkumattomuutta, kovaa huimausta, äärimmäistä pään kipua ja painetta, lisää isoja muutoksia aivo- ja käpylisäkkeessä, ennenkuulumatonta irtipäästämistä jota seurasi vielä syvempi moniulotteinen irtipäästäminen, jollaista emme ole koskaan kokeneet – ja koko ajan kehoon sattui valtavasti vanhojen mallien lähteminen ja suuremman, korkeamman taajuuden uusien energioiden ja koodien tuleminen.

Celia Fennin kanavoimassa arkkienkeli Mikaelin lokakuun 2019 artikkelissa viitattiin lokakuuhun jaksona, jolloin tulee voimakkaita ”timanttivalokoodiaaltoja”. Ovatko ulkoinen pääsi ja sisäinen aivo- ja käpylisäkkeesi tunteneet nämä lokakuun intensiiviset timanttivaloaallot, jotka kantavat lisää uusia koodeja? Ovatko ne saaneet pääsi ja kehosi sattumaan tavallista enemmän, energeettisesti pyörimään ja värähtelemään paljon nopeammin, laajentumaan ja supistumaan ja laajentumaan toistuvasti koko kuukauden?

Jos en istu hiljaisuudessa liikkumatta fyysisesti ja fokusoidu tarkoituksella korkeaan sydämeeni monta kertaa päivässä, nämä polttavat-sinut-elävänä -timanttivalokoodit ylistimuloivat nopeasti kehoni ja mieleni ja saavat tuntumaan, että menen oikosulkuun, minkä teenkin. Kuitenkin sillä hetkellä kun teen tämän tarkoituksellisen muutoksen, energeettinen elävältä polttamisen tunne häviää sekä usein kiduttava lineaarisen ajan kuluminen, koska olen laajentunut takaisin näihin korkeampiin taajuuksiin ja valoenergioihin, ja se tuntuu täydelliseltä ja normaalilta, mitä se nyt on. Mitä enemmän ruumiillistan, sitä vähemmän tätä sivuvaikutusta on, kunnes se on poissa pysyvästi.

Marraskuu 2019 – Kaikki tuo lokakuun irtipäästäminen ja ruumiillistaminen oli suurempaa valmistautumistyötä marraskuuta varten. Silloin jotkut meistä ovat sillä tasolla, että meistä tulee ensimmäisiä uusia fyysisiä ihmisvaloenkeleitä ylösnousevalle maapallolle.

Celia Fenn ja arkkienkeli Mikael viittasivat marraskuuhun 2019 ”tähtitulivalokoodien vihkimyksenä”. He mainitsivat myös, että tämä nimenomainen energialähetys on ”valo/ääniaaltoja”. Olen ollut tietoinen, että jotkut enkelit ovat osallistuneet ja osallistuvat näihin marraskuun 2019 energioihin, lähetyksiin, uusiin koodeihin ja vihkimyksiin ruumiillistujien kanssa.

Olen tuntenut myös syvällä korkean sydämen ylärinta-alueella lisää eräänlaista harmonista jälkikaiuntaa. Korkeammat ulottuvuudet sykkivät jatkuvasti näitä uusien energioiden, lähetysten ja koodien aaltoja, ja jotkut niistä rekisteröityvät jo fyysiseen korkeaan sydämeemme erilaisena värähtelynä, joka säteilee ulospäin meistä. Uskon, että tämä lisääntyy dramaattisesti marraskuussa, kun ruumiillistamme tämän kuukauden seuraavan kooditason, synkronoidumme niiden kanssa ja sitten lähetämme noita uusia taajuuksia ja koodeja korkeasta sydämestämme ja kehostamme kuin energia-aaltoja. Meistä on nopeasti tulossa uusia ruumiillistuneita enkeli-ihmisiä. Odottakaa upeaa kummallisuutta ja lisääntyviä poikkeamia, aktivointeja ja mahdollisia eetterivierailuja jne. marraskuun aikana.

Joulukuu 2019 – Uusi jumalainen isä/maskuliinisuus saapuu. Ei vanha, heikentynyt, vääristynyt, nurinkääntynyt, epäorgaaninen jumalainen isä, vaan orgaaninen uusi jumalainen isä/maskuliinisuus.

Pieni kourallinen vapaaehtoisia jotka ovat nyt inkarnoituneena miespuoliseen kehoon, on jo ilmaissut – syväksi ja pitkään odotetuksi ilokseni – alkua uuden jumalaisen isän/maskuliinisuuden paluusta tänä vuonna. Pian enemmän ja enemmän todellista jumalaista isää/maskuliinisuutta ruumiillistetaan – sekä miehet että naiset – ja suuret parannukset ihmisille ja todellisuuksiin ja kaikkeen räjäyttävät sydämesi ja laajentavat tietoista luovuuttasi ja saavat sinut haluamaan, että elät mahdollisimman pitkään tässä elämässä! Tämä ei ole toiveajattelua. Se on evoluutiota, ja jumalaisen isän/maskuliinisuuden ja jumalaisen äidin/feminiinisyyden paluu uuteen Maahan ja uuteen ihmiskuntaan on … pitkään ollut tulossa, mutta kaiken sen ponnistelun arvoista.

Celia Fenn ja arkkienkeli Mikael kutsuivat tätä ”kultaisiksi Kristus-tietoisuuskoodeiksi”. En tavallisesti saa tai havaitse tällaisia nimiä ja nimikkeitä, minkä vuoksi minulla on usein vaikeuksia kuvata niitä artikkeleissani. Näen ja tunnen ne ja usein tiedän ne intiimisti, mutta harvoin saan niille nimiä, kuten jotkut ihmiset. Olen käyttänyt joitain Celia Fennin ja arkkienkeli Mikaelin nimiä ja nimikkeitä näistä lokakuun, marraskuun ja joulukuun 2019 erilaista tulevista koodiaalloista (ja energiaportaista) auttamaan meitä saamaan paremman ymmärryksen siitä, miten syvällä uudessa – ja uudessa vaiheessa – olemme tässä kohtaa. Tämän monumentaalisen haastavan vuoden 2019 kolme viime kuukautta sinkoaa jokaisen vapaaehtoisen ja ruumiillistajan seuraavalle tasolleen ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessissa.

Ja lopuksi, aivan ensimmäinen tietämättömien ihmisten ryhmä aloittaa ylösnousemusprosessin vuoden 2019 lopussa, jatkuen vuoteen 2020. Vain vapaaehtoiset, ensiruumiillistajat, tiennäyttäjät, tienraivaajat jne. ovat eläneet ylösnousemusprosessia siitä lähtien, kun se alkoi fyysisellä tasolla noin 1998–1999. Nyt kun tuo ensimmäinen vaihe saadaan loppuun vuoden 2019 kolmen viime kuukauden aikana, tietämättömien ihmisten ensimmäinen ryhmä aktivoidaan aloittamaan ylösnousemusprosessi. Olemme tehneet heille teitä. Olemme rakentaneet heille siltoja. Olemme valaisseet heille koko matkan. Olemme paljastaneet heille negatiivisuuden. Heidän täytyy vain elää se nyt, minkä ensimmäinen ryhmä on aloittamassa. Hyvin tehty, vapaaehtoiset edelläkävijät. Valmistautukaa nyt marraskuuhun, sitten joulukuuhun. Tammikuu 2020 tekee loput.

Denise

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

 

http://luxonia.com/viestit/99-denise-le-fay/7816-31102019-selvisimme-voi-luoja-lokakuusta


Kommentointi on suljettu.