Yleinen

Maria Chambers: KUKA ROIKKUU TAKINLIEPEISSÄSI? / RENTOUDU TYHJIÖÖN (ÄLÄ VÄLTTELE TYHJIÖTÄ, OSA 2)

09.10.2017, Katri Laitila

KUKA ROIKKUU TAKINLIEPEISSÄSI?

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
5.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olet luultavasti kokenut jonkun yrittävän roikkua takinliepeissäsi joko taloudellisesti tai tunteellisesti. Kenties se oli jotain, mistä nautit tai mitä pidit vastuunasi. Ajattelit, että palvelusi ihmiskunnalle oli sitä. Pitää energioita toisten ja planeetan puolesta. Mutta olet ehkä huomannut, ettei se tunnu enää oikealta.

Äskettäin joku syytti minua 16 vuoden ystävyyssuhteen huuhtomisesta vessanpöntöstä alas.

Auts! Hyvin pelattu, syyllisyys, mutta pistetilanne on edelleen: syyllisyys 0, Maria 1. Olen lakannut vastaanottamasta kritiikkiä toisten ihmisten reaktioista johonkin, mitä ole ehkä sanonut tai tehnyt.

Se on vapauttavaa, koska ei ole mitään uhrina olemista. Ihmiset voivat esittää uhria ja he esittävät, muttei oikeasti ole mitään uhreja. Kaikki ovat vastuussa omista luomuksistaan.

Jos joku tuntee tulleensa torjutuksi jostain, mitä ehkä olen sanonut tai tehnyt, en ole vastuussa siitä. Tässä valaistumiseni vaiheessa en kykene loukkaamaan ketään. En ole tietoisuudessa, jossa yrittäisin tahallani loukata ketään fyysisesti tai tunteellisesti. Jos hän siis loukkaantuu, se johtuu vain siitä, että hän oli jo loukkaantunut ja hänestä tuntui jo pahalta.

Hän toi tuon tilanteen itselleen yhtä paljon, kuin minä loin oman versioni siitä. Hänen täytyy kysyä itseltään: ”Miksi loin tämän? Onko tämä minun kaavani? Miksi minusta tuntuu uhrilta? Mitä saan uhrina olemisesta?”

Ja jos sallin itseni vastaanottaa tuon kritiikin ja alan tuntea vastuuta tai syyllisyyttä, minun täytyy tehdä itselleni samat kysymykset.

En siis enää hyväksy vastuuta siitä, että saan toisten olon tuntumaan hyvältä tai huonolta. Minun tehtäväni ei ole saada toisia tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tehtäväni ei ole tehdä heidän oloaan mukavammaksi. Se on heidän tehtävänsä.

Ei minua haittaa antaa tukea. Mutta minulla ei ole aikaa tai energiaa pitää ketään kädestä. Se on hänen tehtävänsä. Hän voi pitää itseään kädestä, tai vielä parempi, pyytää sielua pitämään kädestään.

Olen tehnyt kauan ja kovasti työtä päästäkseni siihen, missä olen tänä päivänä. En anna kenenkään roikkua takinliepeistäni. Se ei ole minun tehtäväni. En pelasta ketään taloudellisesti tai tunteellisesti. Se ei ole minun tehtäväni.

Jos joku haluaa olla elämässäni, hänen täytyy enimmäkseen olla itseään rakastava, riippumaton ja täysivaltainen. Hänen täytyy olla vastuussa omasta ilostaan. Hänen täytyy oppia rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä juuri sellaisena, kuin on. En voi tehdä sitä hänen puolestaan. Minulla on parempaa tekemistä ajallani.

Ja jos hän ei ole valmis syömään omasta kaukalostaan, aikani hänen kanssaan on lyhyt.

Jaan toisten kanssa sen, kuka olen, ja nautin heistä ja toivottavasti he nauttivat minusta. Tulemme yhteen omana itseämme, rakastavina ja itsensä toteuttaneina olentoina.

Voimme pyytää toisiltamme toisinaan apua, jossa käytämme omia ainutlaatuisia taitojamme, mutta se ei ole hoivaamista tai kädestä pitämistä.

Tuomme parhaan esiin toisissamme. Hyvien suhteiden eteen, ovat ne ystäviä tai puolisoja, ei tarvitse tehdä työtä – ne joko toimivat tai eivät. Ne virtaavat tai eivät.

Ne saattavat olla elämän mittaisia tai kestää viikon tai jotain siltä väliltä. Sillä ei ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että jos suhteesta tulee vähemmän iloista, se on merkki. Tämä voi kuulostaa kovalta, mutta on keholle, sielulle ja mielelle paljon kovempaa jatkaa jotain, mikä ei enää palvele sinua.

Ja energian pitäminen jonkin puolesta ei enää palvele sinua – ei, jos haluat siirtyä valaistumiseesi ja vapauteesi. Energioiden prosessoiminen planeetan puolesta … ei tee sitä.

Toiset tekevät sitä nyt. Se ei ole sinun tehtäväsi. Olet jäänyt eläkkeelle tuosta tehtävästä. Ota kultakellosi ja lähde pois sieltä. Toiset jatkavat nyt siitä, mihin jäit. Heille energioiden pitäminen on juuri se, missä heidän täytyy olla.

SYNNYTYSKIPUJA EI ENÄÄ TARVITA

Ja naisina tiedämme nyt, että ihmiskunnan haavojen ottaminen itselleen on ollut DNA:ssamme. Ja se on tullut loppuunsa. Meissä saattaa olla vielä pieni osa, joka pitää kiinni tarpeesta olla tuskassa palveluna ihmiskunnalle. Osa joka uskoo, että meillä täytyy olla synnytystuskia voidaksemme synnyttää Kristus-tietoisuutemme. Että hyvä nainen on sellainen, joka palvelee olemalla epämukavasti, jotta toiset voivat olla mukavammin.

Ja naisina meissä on edelleen osa, joka on haluton olemaan täysin ruumiillistunut itsemme, koska menneisyydessä meitä ei kohdeltu kunnioittavasti ollessamme tuo itsemme.

Olemme olleet haluton olemaan aistillinen itsemme. Mutta nyt miehinä ja naisina tämän muutoksen eturintamassa, meidän täytyy hyväksyä aistillisuutemme täysin. Meistä ei tule muuten valaistunutta tässä kehossa täällä.

Tämä on poikkeuksellinen hanke. Sitä ei ole koskaan ennen tehty näin. Se vaatii kaiken huomiomme ja omistautumisemme. Ei mielestä, ei aivoista, vaan sydämestä ja kehosta.

Omistautuminen vaatii mieltämme olemaan sydämen, kehon ja sielun palveluksessa. Olematta vastuussa. Suuri ero.

Jos siis joku roikkuu takinliepeistäsi, tiedät sen. Ja jos päätät päästää vapaaksi hänet, hänkin on jollain tasolla päättänyt vapautua. Hän ei ehkä oivalla sitä tietoisesti, mutta hänkin luo oman todellisuutensa.

———–

http://luxonia.com/viestit/131-maria-chambers/6594-5102017-kuka-roikkuu-takinliepeissaesi

*

RENTOUDU TYHJIÖÖN (ÄLÄ VÄLTTELE TYHJIÖTÄ, OSA 2)

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
4.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ei tietenkään ole hauskaa olla paikassa, jossa emme tunne paljon intohimoa elämää kohtaan. Jos on jokin asia, jota ihminen sietää todella huonosti, se on intohimottomuus.

Olemme alttiimpi sietämään kriisiä kuin sitä, ettemme tunne mitään. Meille on ok tuntea rauhaa, mutta on vaikea niellä tavallaan tyhjyyttä. Itse asiassa jopa yksinäisyyden tai masennuksen tunteminen on parempi kuin tuo tyhjiö.

Ja osa ylösnousemustamme, ruumiillistunutta valaistumistamme, on kiinnostuksen menettäminen asioihin, jotka ennen saivat tuntemaan, että olimme elossa. Ja on houkuttelevaa yrittää kömpiä ulos tuosta tyhjiöstä.

Yritämme tuoda jonkin tai jonkun täyttämään tuon tyhjiön. Mutta tiedämme, että se on vain väliaikainen ratkaisu. Jos toimimme puutetilasta, tulokset eivät ole kovin tyydyttäviä.

Mutta tyhjiössä, tuossa tyhjältä näyttävässä tilassa, tapahtuu paljon. Emme vain tunnista sitä fyysisillä ihmisaisteillamme. Se on tila, jossa alamme kutsua sisään ikuisen itsemme.

Se on tila, jossa alamme täyttää itseämme – jos emme tuomitse sitä huonoksi tai ajattele tekevämme jotain väärin tai ettemme tee tarpeeksi. Koska tuo itsensä tuomitseminen pysäyttää virtauksen. Ja kyllä, siinä on virtausta. Se on aikaa, jolloin sielumme myös tutustuu paremmin meihin, rakkaaseen ihmiskumppaniinsa.

Onhan kyse jälleentapaamisesta. Siitä on hyvin kauan, kun olitte yhdessä, eikö vain? Hyvin pienenä lapsena tunsit sielun lähelläsi. Mutta monta vuotta se oli siinä, mutta pidit sen käsivarren mitan päässä. Siinä on siis tolkkua, että kumpikin teistä on vähän haparoiva alussa.

Sielusi ei ole vain tavallinen ystävä ja rakastaja. Tuo sielusi kunnioittaa sinua eikä tuputa itseään sinulle. Voi, saattaa tuntua tuputtamiselta, kun sinusta näyttää, että maailmasi on kääntynyt nurinpäin. Mutta annoit kuitenkin luvan tähän kokemukseen, ja sielusi on hyvin intohimoinen omalla tavallaan. Vähän näyttää riittävän pitkälle.

Se haluaa kokea omat luomuksensa intiimisti. Ja prosessin aikana se häiritsee vanhoja ja vanhentuneita järjestelmiä, mikä on hyvä asia. Mutta se ei yritä tahallaan tehdä elämästäsi kaaosta. Monet teistä halusivat tämän transformaation tapahtuvan nopeasti, tässä yhdessä elämässä. Ja se on melko vaikea tehtävä kaikille osallisille.

Siis tyhjyys ja intohimottomuus ovat epämukavaa. Mutta mitä jos se olisi ok meille? Mitä jos emme yrittäisi muuttaa sitä?

Huomaan, että silloin kun tunnustan vähemmän iloiset tunteeni, ne näyttävät muuttuvan kohottavammiksi, joskus nopeasti. Tämä tuntuu olevan muuntamiskaava.

MUSIIKKIA KORVILLENI

Huomaan, että musiikki tuntuu auttavan jumiutuneiden energioiden liikuttamisessa. Kohottavan musiikin kuunteleminen. Viime aikoina se on ollut Gypsy Kings. Sieluni tuntuu nauttivan siitä. Mutta se on sopivaa, mikä ikinä toimiikin sinulla. Musiikki ottaa mukaan aistit ja sydämen ja ohittaa mielen jupinan. Se on universaalia rakkaus- ja intohimokieltä.

Ei niinkään tyhjiö ole ongelma, vaan sen tuomitseminen huonoksi. Tässä transformaatioprosessissa tapahtuu niin paljon, ettemme voi mitenkään ymmärtää sitä kaikkea, ainakaan mielemme perspektiivistä. Ja prosessi näyttää virtaavan paljon paremmin, jos astumme pois tieltä ja vain rentoudumme siihen.

Ota vapaasti tyhjöön mukaasi se, mitä haluat. Sinun ei tarvitse istua yksin meditoimassa pimeässä. Ei lainkaan. Voit ottaa suosikkimusiikkiasi, suosikkisikarisi, jälkiruokaa, ristisanatehtävän tai elokuvan. Tai voit ottaa vain itsesi.

Siis rentoudu vain tyhjiöön. Ja sitten saatat löytää itsesi sen toiselta puolelta.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

*

http://luxonia.com/viestit/131-maria-chambers/6591-4102017-rentoudu-tyhjioeoen-aelae-vaelttele-tyhjioetae-osa-2


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *