Yleinen

MAALISKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

09.03.2018, Katri Laitila

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
5.3.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Uusi kuukausi on käsillä, kun jatkamme kiitämistä ylösnousemuksen valtatiellä. On ollut melko hurjaa kyytiä tähän mennessä ja kuukaudessa, jonka nimi kuvaa eteenpäin liikkumista (suom. huom. ”maaliskuu” = ”marssia”), näemme toimintaa, vaikka Merkurius alkaakin perääntyä 22.3. Meillä on päiväntasaus, astrologinen uusivuosi, paljon Kalojen ja Kheironin toimintaa (sieluhaavoja tulee esiin parannettavaksi), uusia alkuja astrologisen uuden vuoden myötä Oinaassa ja kaksi täysikuuta. Mutta kaiken tämän liikefokuksen myötä maaliskuun teema on toiminta, johon ryhdytään parantuneesta, ehjästä ja yhtenevästä perspektiivistä, saattaen loppuun keskeneräiset asiat, ennen kuin etenemme uusin suuntiin. Huh, pitäkää hatustanne kiinni – saatamme kääntyä muutamasta kulmasta kahdella pyörällä tässä kuussa.

Maaliskuu avautuu suurella täysikuulla, jota olemme kaikki odottaneet innolla helmikuun jatkuvien muutosten jälkeen, koska helmikuussa ei ollut täysikuuta lainkaan. Tämä merkitsee, että loppumiset (täysikuut ovat loppumis- ja alkamisjaksoja) ovat saattaneet viivästyä, jotta voisimme saada täyden selkeyden siitä, mikä täytyi lopettaa, mistä päästää irti ja mikä saada valmiiksi – kaikki selvittämään tilaa uusille aluille, joita voimme saada tässä kuussa. Katso artikkelini ”Completion and Closure” tästä linkistä.

Mutta ennen kuin saamme päätöksen, maaliskuulla on muutamia lahjoja meille, mm. Venuksen ja Merkuriuksen siirtyminen Oinaaseen, mikä innostaa meitä ryhtymään toimeen, tasapainotettuna Kheironin runsaalla toiminnalla kuukauden ensimmäisessä osassa ja uudella kuulla, joka on tarkassa yhtymässä Kheironin kanssa 17.3. Kheiron edustaa haavoja, jotka eivät koskaan parannu, niitä energia-aspekteja jotka aiheuttavat voimakkaita keskittymiä energiakenttäämme, tunteiden mustia aukkoja, jotka ovat laukaisupisteitä ja voimakkaita energiaviemäreitä. Jos sinulle ei ole tuttua työni tunteiden mustien aukkojen kanssa, voit lukea lisää artikkelista ”Tunnepuolen mustien aukkojen parantaminen” (heinäkuu 2016).

Näen niitä tulevan esiin myös tässä kuussa, ja huomasin, että uusi kuu 17.3., joka osuu Kheironiin, on Pyhän Patrickin päivänä. Pyhää Patrickia juhlitaan siitä, että hän ajoi kaikki noidat pois Irlannista – synkkää aikaa jolloin miljoonia ihmisiä jotka harjoittivat muinaisia pakanaperinteitä, murhattiin tai karkotettiin Irlannista ja monista osista Eurooppaa. Arvioidaan, että katolinen kirkko tappoi yli 12 miljoonaa ihmistä, enimmäkseen naisia, noina ”polttamisaikoina”.

Onko tämä parantumismahdollisuus kaikille niille, jotka kantavat edelleen sielutraumaa vainoamisesta ja vielä pahemmasta sen vuoksi, että olivat näkijöitä, parantajia ja viisaita naisia muinaisaikoina? Tämä on yksi pääesteistä intuitiomme ja henkisten taitojemme hyväksymiselle – pelko tulla tuomituksi ja vainotuksi niiden vuoksi. Vapauttaako uusikuu 17.3. yhtymässä Kheironin kanssa meidät tästä traumasta ja pelosta, jotta voimme luottavaisesti jatkaa 3D/5D-ylösnousemusmallin henkistä ja aineellista integrointia? Luulen niin, ja toivon, että tapahtuu paljon parantumista ja puhdistumista tällä alueella.

Maaliskuu on uuden astrologisen vuoden alku auringon siirtyessä Oinaaseen 21.3., juuri ennen kun Merkurius alkaa perääntyä Oinaassa 22.3. Merkitseekö tämä, että menemme taaksepäin? Ei, vaan se merkitsee, yhdessä uuden kuun kanssa 17.3., että portista syöksymisen sijasta, eteenpäin liikkumisemme saattaa olla harkitumpaa, tarkoituksellisempaa ja suunnitellumpaa. Merkurius Oinaassa voi olla vähän jäykkä, ja tämän perääntymisen alkaminen astrologisena uutena vuotena, yhdessä toimintaan suuntautuneen maaliskuun kanssa, on pelkästään muistutus, että kilpa-autossamme on jarrut hidastamassa meitä vähän, ja siihen on syynsä.

Uskon, että kaikki maaliskuun liike kannustaa meitä liikkumaan monisuuntaisesti – ei eteenpäin ja taaksepäin, vaan eteenpäin ja ulospäin – jotta siirrymme eteenpäin ja laajennumme moniulotteisesti sen sijaan, että siirrymme vain eteenpäin suoraa viivaa laajentamatta energiaamme uusiin mahdollisuuksiin. Liikkeemme ei voi olla nyt lineaarista. Sen täytyy olla 360 astetta ja sen yli – valomme, energiamme ja totuutemme jatkuvasti laajentuva kaari monille elämämme alueille. Joskus tuntiessamme, että voimme liikkua, teemme sen hyvin lineaarisella tavalla – ryntäämme eteenpäin ja yritämme kattaa mahdollisimman suuren alan hyvittääksemme ”menetetyn ajan” ja ”menetetyt tilaisuudet”.

On houkuttelevaa päästä ulos rajoituksistamme heti, kun tunnemme kahleiden olevan poissa, mutta liikettämme eteenpäin kanavoidaan uusille väylille tästä kuukaudesta alkaen. Sen lisäksi, että olemme harmoniassa henkilökohtaisten aikomustemme kanssa, liikkeemme täytyy olla harmoniassa kollektiivisen energialaajentumisen kanssa. Emme menetä alaa tai tilaisuuksia, vaan meitä kannustetaan levittämään energiaa ympärille, tutkimaan uusia mahdollisuusväyliä ja harkitsemaan muita vaihtoehtoja, joita emme ole aiemmin harkinneet.

Tässä kuussa voimme liikkua eteenpäin, mutta meidän täytyy muistaa kaksi asiaa:

1. Me valitsemme, milloin lakkaamme parantamasta ja alamme toimia, ja me päätämme, milloin emme enää jatka siinä loputtomassa parantumiskierrossa, joka pitää meidät jumissa vanhassa draamassa, traumassa, tuskassa ja kärsimyksessä. Hyvin usein katsomme toisten edistymistä määritellessämme, milloin parantumisemme on tehty, mutta meillä ei ole kontrollia siihen, mitä toiset tekevät. Paras kysymys nyt on: ”Mihin uusiin asioihin olen valmis?”, ei ”Ovatko he parantuneet jo ja olenko valmis tuon prosessin osalta?”

2. Meillä on tuplatehtävä: olla omassa valossamme ja energiassamme ja säteillä tuota valoa ja energiaa toisten nähtäväksi ja inspiroimaan heitä. Olemme valmistuneet valotyöntekijöistä valomajakoiksi ja siirrymme uudesta ajasta valoaikaan. Valonnopeus on noin 300.000 km/s – olemmeko valmis liikkumaan eteenpäin tuolla vauhdilla? Meillä on tieto, työkalut ja tietoisuus ottaa vastaan valokeho ja integroida se ihmiskehoomme. Siis vastaus on ”kyllä”, mutta meidän täytyy tehdä se tarkoituksella ja täysin tiedostaen se määränpää tai lopputulos, jonka haluamme saavuttaa.

Tämän kuukauden fokusoituessa voimakkaasti siirtymiseen pois karmallisista parantumiskierroistamme ja traumapohjaisista sieluhaavoistamme, valmistaudumme siirtämään fokuksemme energiaa kuluttavien, tunnepuolen mustien aukkojen voimannuttamisesta energiamme laajentamiseen moniulotteisesti. Jumittaminen sieluhaavatraumamme synkässä tiheydessä sulkee tietoisuudeltamme muut polut, jotka ovat mahdollisia.

Avaa näkökykysi tässä kuussa ja kysy itseltäsi, mikä muu on mahdollista – mikä on se polku, joka sallii sinun kokea suurinta iloa, rauhaa, rakkautta, yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia? Luo sitten marssijärjestyksesi ja ala ottaa askelia tuohon suuntaan. Fantastista kuukautta.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

*

http://luxonia.com/viestit/10-jennifer-hoffman/6838-532018-maaliskuun-2018-energiaraportti


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *