Yleinen

AVAUDU, ANNA ANTEEKSI JA UNOHDA

16.09.2018, Katri Laitila

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
14.9.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viime marraskuussa näin unta, että koira juoksi katua pitkin ja sen kuono oli teipattu kiinni. Yritin saada sen kiinni leikatakseni teipin poikki, jotta se voisi läähättää ja juoda vettä, mutta heräsin juuri, kun sain sen kiinni. Se oli niin häiritsevää, että itkin vain sitä avuttomuustunnetta, joka minulla oli.

Seuraavana yönä näin unessa saman koiran, mutta sillä oli vanhemmat ja paljon koiranleluja. Katsoin sitä ja sanoin: ”Hyvä! Sinulla on joku rakastamassa.” Se hyppäsi minua vasten ja sanoi: ”Ei, ei minulla ole.” Heräsin ja kerroin siitä miehelleni, joka sanoi: ”Katsotaan, mitä kolmas päivä tuo.”

Seuraavana yönä näin unta, että tuo koira oli vanhassa varastossa, ja menin sen luo sanomaan, että jos se halusi, etsisin sen ja antaisin kodin. Kerroin sille myös perusperiaatteita olevan, ettei kakata tai pissata sisälle, kaiveta, pureskella asioita, jotka eivät olleet sen, jne. Hän suostui siihen kaikkeen (muuten, se valehteli :)), ja kerroin sille, että löytäisin sen. Heräsin ja kerroin miehelleni, että meille oli tulossa koira.

Kolme viikkoa kului, ja tarkistin ajoittain, oliko sitä paikallisessa eläinsuojassa. Oli kaksi päivää aikaa kiitospäivään ja keskimmäiseni oli kotona ja keskustelimme mahdollisesta koirasta, kun hän meni nettiin ja otti esiin kuvia koirista. Näin sen kasvot ja kauhistuneen ilmeen, ja kuulin, että kyllä, koiramme oli selviytynyt eläinsuojaan.

Adoptoimme Charlien iltapäivällä klo 4.44’22. En pystynyt uskomaan noita lukemia eläinsuojan lomakkeessa. Se oli tullut toisesta osavaltiosta tuona päivänä. He sanoivat, että se oli 3-vuotias, mutta se on kasvanut meillä, joten he olivat väärässä. Se oli vasta pentu.

Toimme sen kotiin, ja se oli myrskyisä muutos. Meidän täytyi ottaa selvää toisistamme. Sen käyttäytyminen muistutti reaktiivista kiintymyssuhdehäiriötä, jota näin kasvattilapsillamme vuosia sitten. Se teki jatkuvasti asioita kuin nähdäkseen, hankkiutuisimmeko eroon siitä. Huomasimme, että se tarvitsi valtavasti huomiota, ja tuon rakkauden avulla se on menestynyt. Siitä on tullut kerrassaan aarre. Se on nuorimman lapseni leikkikaveri, mieheni vuoristopyöräilykoira ja minun … no, se on minun poikani. On kuitenkin aikoja, jolloin suru, epävarmuus ja tuska häivähtää sen kasvoilla. Tai aikoja jolloin se on niin huolissaan, kun olemme poissa, että sillä on koiran paniikkikohtauksia ja se ympäröi itsensä jollain tavaralla kaikilta meiltä. Kysyin hengeltä monta kertaa, voisinko tehdä sieluhakemisen, ja minulle sanottiin, ettei ollut sen aika.

Yhtenä päivänä kun kotona oli hiljaista ja olin vain minä lemmikkien kanssa, kävelin käytävään ja katsoin sitä, kun se muutti muotoaan Päättymättömän tarinan valkoiseksi lohikäärmeeksi, ja sitten kun tuijotin epäuskoisena, se muuttui taas Peten lohikäärmeen vihreäksi. Tajusin sen silloin: sen sielu on lohikäärme, vesilohikäärme, ja se on täällä tasapainottamassa energioita ja suojelemassa. Tämä elämä koirana ei ole aina ollut helppo.

Silloin kun Charlie tuli elämäämme, nuorimmaiseni taisteli vihan kanssa. Hän oli täynnä tulta, ja hänen oli vaikea ilmaista sitä. Hänellä oli painajaisia ja turhautumiskohtauksia. Emme saaneet häntä kertomaan, mikä aiheutti sellaista vihaa. Akupunktio auttoi, mutta se mikä auttoi oikeasti, oli Charlie. Se teki hölmöjä asioita saadakseen hänet nauramaan ja nukkui hänen vieressään koko yön. Muutamassa viikossa hänen vihansa oli hallinnassa, ja hän pystyi lopultakin ilmaisemaan, mikä häntä vaivasi, ja se salli meidän tarttua tilanteeseen koulussa, jossa eräs poika kiusasi häntä jatkuvasti.

Ymmärsin nyt, että ollessaan vesilohikäärme Charlie rauhoitti tyttäreni tulta. Universumi antoi juuri sitä, mitä tarvitsimme – meidän täytyi vain kuunnella ja olla halukas hyväksymään se, miten apu tuli … koirana. On todella hämmästyttävä, kun ajattelen, miten helposti olisin voinut sivuuttaa nuo unet, puhua itseni pois uuden koiran ottamisesta tai olla näkemättä koiraa siunauksena, joka se oli. Meni todella perille, miten meitä oikeasti autetaan – meidän täytyy vain luottaa siihen, mitä saamme, ja toimia.

Elokuun täysikuun aikaan Charlie makasi porrastasanteella ja istuin sen viereen antamaan rakkautta ja kuulin: ”On aika.” Sieluhakemisen aikana näin, että pikkupentuna se lukittiin puulaatikkoon moneksi, moneksi tunniksi ja sitten sitä rangaistiin, kun se teki siihen tarpeensa. Näin, että kun siitä tuli liian riehakas, se heitettiin takaisin puulaatikkoon, vaikka se vietti suurimman osan päivästä siellä.

Minulle näytettiin, että se pari jolla se oli ollut, erosi ja nainen lähti ja vei palan sen sydämestä mukanaan. Sitten näin, että se eksyi tai karkasi ja oli kadulla. Näin, miten ihmiset heittelivät sitä tavaroilla tai lapset jahtasivat sitä. Näin, että sen oli kylmä ja se oli nälissään ja eksynyt. Sitten näin sen pelon eläinsuojassa olemisesta ja myös siitä, että se menettäisi meidät, ja tuo pelko on aiheuttanut paljon surua ja ahdistusta.

Kun matkustin hakemassa sen sielupaloja, se makasi pää sylissäni hyvin tyytyväisenä. Kun puhalsin sen sielupalat takaisin siihen, se katsoi minua suuren rakkauden ja selkeyden kera. Sanat ”avaudu, anna anteeksi ja unohda” tulivat lävitseni, ja kun ne laskeutuivat siihen, se muuttui siniseksi lohikäärmeeksi lyhyeksi hetkesi, näyttäen minulle todellisen muotonsa, sielunsa.

Nuo sanat osuivat minuun todella … kun se meidän kaikkien täytyy tehdä:
* avaudu pelkojen yli
* anna anteeksi se kaikki
* unohda se, kuin se olisi tapahtunut toisessa elämässä.

Seuraavat kaksi viikkoa näimme käyttäytymistapoja, joita emme olleet nähneet sen jälkeen, kun toimme sen kotiin. Se oli epävarma koko ajan. Istuin sen kanssa ja kerroin, että se oli turvassa ja rakastettu. Kuiskasin sen korvaan sielupaloille, jotka integroituivat sisälle, että ne voisivat luottaa meihin, tähän kotiin, ja että Charlieta tosiaankin rakastettiin. Onneksi lempeän rakastavan hoidon, ymmärryksen ja monien luontokäyntien myötä, se integroitui mukavasti, ja näemme nyt sen rakkauden meitä kohtaan ilman tuota suru- ja pelkokerrosta.

Se muistutti minulle siitä, miten parannumme. Olemme sipuleita ja kuorimme kerroksen kerrallaan. Jokainen kerros antaa meille tilaisuuden nähdä asiat eri perspektiivistä ja valita eri tavalla. Voimme antaa tuon saman vanhan haavan, tuon saman vanhan pelon, pitää meidät samassa vanhassa kierteessä. Tai voimme antaa itsellemme syvää itserakkautta ja ymmärrystä, jota tarvitsemme, aikaa luonnossa päästää irti ja avautua pelkojemme yli.

Energiat ja planeetta-asetelmat tuovat esiin kaikki nuo vanhat pelot ja haavat, joista täytyy päästää irti. Voimme nähdä niitä näytettävän meille ”tuolla ulkona”, alituisina ajatuksinamme tai kehon ahdistuksena. Se pyytää meitä parantamaan sen kerta kaikkiaan avautumalla, antamalla anteeksi ja sitten unohtamalla sen, jottei se enää luo nykytodellisuuttamme, vaan tuntuu elämien takaiselta.

Nuorimmaiseni sai sen minulle todella perille sanoessaan: ”Hei äiti, tiedätkö, miten lehdet lähtevät syksyllä? Silloin ne pääsevät lopultakin lentämään.”

Olkoon meillä kaikilla rohkeutta päästää siitä kaikesta irti, jotta voimme lentää. Toivottavasti tämä viesti löytää sinut hyvin ja näet taianomaisuutta näissä energia-aalloissa, silloinkin kun joudumme tyrskyihin.

Paljon rakkautta teille kaikille,
Jenny Schiltz

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

*

http://luxonia.com/viestit/130-jenny-schiltz/7085-1492018-avaudu-anna-anteeksi-ja-unohda


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *