Yleinen

3 energia-viestiä

03.08.2018, Katri Laitila

– Elokuun 2018 energiaraportti1.8.2018

Elokuun 2018 energiapäivitys1.8.2018

– Elokuun 2018 astro-energiaraportti

*

ELOKUUN 2018 ASTRO-ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
1.8.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Radikaalia muistamista

Elokuu alkaa keskellä pimennyskautta, joka jatkuu 15.8. saakka. Viime kuu oli intensiivistä menoa monille, auringon- ja kuunpimennyksen haastaessa myös tasapainoisimmat joukossamme! Kun aloitamme uuden kuukauden, meillä on vielä auringonpimennys tulossa 11.8., ennen kuin asiat alkavat helpottaa. Mars on ollut yhtymässä eteläsolmun kanssa toukokuun lopusta saakka, mikä ankkuroi huomiomme menneisyyteen, järkeilee vanhojen tapojemme omaksumisen uusien lähestymistapojen sijasta ja yleisesti ottaen pidättelee meitä silloin, kun meidän eniten tarvitsi siirtyä eteenpäin. Tämä on tehnyt viime viikoista erityisen vaikeita, kun pimennysenergiat ovat vaatineet uusia tapoja toimia, kun taas vaistomme ovat kertoneet, että tutussa on turvallista. Tämä side menneisyyteen heikkenee elokuun alkaessa. Joillakin se voi tuntua kuin heräämiseltä mystisen viettelevästä unesta, jossa reaktiot ja käyttäytymistavat ovat tuntuneet automaattisilta ja vastentahtoisilta. Meidän pitäisi olla 5.8. lähtien paljon enemmän läsnä ja kyetä paremmin tekemään tietoisia päätöksiä selkään aikomuksen kera, eikä toimia tiedostamattomien vaikutelmien ja tunteiden mukaan.

Huolimatta tästä kollektiivisesta paluusta läsnäolevampaan mielentilaan, syvä sisäinen muutos jatkuu koko elokuun. Viidestä seitsemään planeetan perääntyessä koko kuukauden – kääpiöplaneetta Erisin ollessa kahdeksas – sisäiseen elämäämme vaikuttaa kovasti ulkoiset kokemukset. Vähäpätöisiltä näyttävät tapahtumat saattavat vaikuttaa meihin odotettua merkittävämmin ja laukaista odottamattomia reaktioita, jotka tarvitsee huomata. Kheironin ja Uranuksen puolisekstiilin tuki joka jatkuu 22.8. saakka, antaa sekä keinot että motivaation vapauttaa itsemme vaikean tunteen otteesta. Se mikä oli ennen musertavaa, saattaa tuntua selittämättömästi vähemmän pelottavalta. Sisäinen myllerrys joka hallitsisi tavallisesti päivätolkulla, saattaa mennä ohi tunnissa. Mystisenä ja kuitenkin ajankohtaisena siunauksena, tuo voimakas tunne sisältää avaimen omaan kuolemaansa, ja voimme löytää sen silmillämme, vaikka ne olisivat samalla täynnä katkeria kyyneliä.

Jatkuva neliö Kheironin ja Saturnuksen välillä (mainitsin siitä heinäkuun raportissani) jatkaa tanssipyörteitään ajan ja avaruuden läpi. Saatamme huomata, ettemme ainoastan pysty astumaan pois nykyaikajanalta ja keskeyttämään vääjäämättömiltä vaikuttaneita tapahtumia, vaan voimme myös käskeä entisten toimien seuraamuksia muokkaamaan uudestaan kohtalomme. Neptunuksen ja Kalojen kolmio ja Jupiter Skorpionissa koko elokuun antavat lempeän, kuitenkin läpitunkevan taustan, mikä tukee myötätuntoisesti näkemyksellisiä reaktioita elämään näinä ennustamattomina aikoina.

On ehkä hyödyllistä ajatella tässä kuussa ”involuutiota” (suom. huom. merkitsee mm. surkastumista) evoluution sijasta. Meidän täytyy kypsyä ja edetä sisäisesti, ennen kuin vaikuttamme ulkoiseen maailmaan rakentavalla tavalla. Toimet ja aikomukset on usein kyllästetty tunteilla ja tiedostamattomilla motiiveilla. Tietoisuutemme teroittaminen tuollaisista vaikutuksista mahdollistaa osuvan toiminnan aikanaan. Mutta tällä erää kasvu on sisäistä – järkähtämättömän itsehyväksynnän ja palavan rakkauden laajentava prosessi, joka sallii sisäisten ”demonien” integroimisen itseen. Tästä sisäisestä muutoksesta tulee sitten rauhan, edistyksen ja toivon lähde ulkoisessa maailmassa. Ilman sitä ihmiskunta jatkaa psyyken synkän puolen projisoimista toisiin, mikä saa aikaan vihollisia, sotia ja lukemattomia epäinhimillisyyksiä elämää kohtaan kaikissa muodoissaan.

Marsin ja Uranuksen neliö joka alkoi heinäkuun lopussa, ennakoi intensiivisyyden jatkumista elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Aikomuksenaan vallitsevan tilan häiritseminen, nämä kaksi taivaallista mahtia sotkee kaiken, mikä antaa varmuuden ja ennustettavuuden tunnetta! Saatamme nähdä epätavallisia säätiloja tai geofyysisiä tapahtumia sekä äkillistä uusien ideoiden lisääntymistä, mikä haastaa nykyisen järjestyksen tai työntää meitä maailmanlaajuisesti vanhentuneiden järjestelmien tuhoamiseen, modernien innovaatioiden hyväksi. Tämä neliö tuntuu edistykseltä ja uhalta samanaikaisesti. Haasteena on reagoida häiriöön rakentavalla tavalla, eikä antaa periksi pelolle.

Lisäneliö Jupiterista Skorpionissa Aurinkoon Leijonassa 3.–10.8. haastaa ne, jotka olettavat oikeudekseen sanella muille, ja paljastaa kätketyt motiivit ja heikot kohdat perusteluissa ja järkeistämisessä. Se laajuus millä olemme panostaneet toisten kontrolloimiseen, sanelee sen, millä laajuudella tämä neliö romuttaa toimintaamme. Jos etsimme yleisöä henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta ja himosta tunnustukseen tunnustuksen vuoksi, Jupiter Skorpionissa vetää maton jalkojemme alta. Jos meillä on kuitenkin kokonaisuuden hyvinvointi sydämessä, vaikka pyrimmekin oman panoksemme tunnustamiseen, Jupiter tuo maata jalkojemme alle ja voimaannuttaa meidät ammentamaan sisäisiä resursseja positiivista hyötyä varten.

Venus, rakkauden planeetta, siirtyy omaan merkkiinsä Vaakaan 6.8. ja pysy siellä 9.9. saakka. Täällä se tuntee syvästi läheisyyden pelastavan voiman ja kannustaa uskoa ihmiseen sekä halukkuutta nähdä maailma toisen silmin. Se on lempeä eikä hyödy kiistoista ja valtapeleistä, vaan pitää parempana rauhallista elämää, joka sallii ystävällisyyden, arvostuksen ja kiintymyksen. Joskus annamme asioiden tulla liian raskaiksi, koska emme pysty päästämään irti ja siirtymään eteenpäin, silloinkin kun menemisestä itsemme tielle tulee vain tyhjä voitto ihmisyytemme kustannuksella. Venus Vaa’assa kannustaa meitä laajentamaan sydäntä ja hyväksymään erilaisuuden, eikä kovettumaan sen lähellä.

Samalla kun se saattaa kuulostaa naiivilta tässä maailmassa valloilleen päässeistä voimista, sen viattomuus ei ole tietämättömyyttä, vaan tuttuutta rakkauden kanssa sen kaikissa valepuvuissa. Se tietää, että sitoutuminen rakkauteen kaikesta huolimatta on suurinta alkemiaa, ja ollen kaukana sisäisen pimeyden kieltämisestä, se hyväksyy sen tietäen, ettei mitään torjuta jumalan sydämessä. Me ihmiset voimme olla hitaita muuttumaan ja nopeita tuomitsemaan, hitaita antamaan anteeksi ja nopeita moittimaan. Tämä Venus vakuuttaa meille, että kaikki on ok – tämä kummallinen elämäntanssi, nämä tulemiset ja menemiset, kohtaamiset ja eroamiset. Se odottaa valmiina ja kannustaa meitä lempeästi vielä syvemmälle rakkauteen, kunnes luovumme ikuisiksi ajoiksi niistä tarvitsevista ja manipuloivista dynamiikoista, joita usein luullaan rakkaudeksi.

Uranus aloittaa 7.8. viiden kuukauden perääntymisen (ensin Härässä, sitten Oinaassa) ja haastaa rajoitukset, joita asetamme itsellemme. Uranus ei ole koskaan turvallisuuden puolesta. Ei ainakaan samalla tavalla, kuin me usein tarkoitamme sitä! ”Turvallinen” on Uranuksella valmiutta hyväksyä mitä tahansa koska tahansa – ja elää elämämme totaalinen katastrofi ja varaukseton hurmio rajattoman intohimon ja horjumattoman omistautumisen kera kaikesta riippumatta. Jos meidän määritelmämme ”turvallisesta” on ennustettava ja kesytettävä elämä, Uranus ottaa meidät pihteihinsä ja tulevat kuukaudet antavat tilaisuuden vapauttaa itsemme jostain ennakkoaavistuksesta, joka muokkaa elämäämme.

On helpompaa havaita ulkoiset rajoitukset kuin sisäiset. Olemme tavallisesti niin suljettuja niille uskomuksille, jotka tukevat omakuvaamme, että objektiivisuutemme on nollassa. Voi olla mahdotonta nähdä itsemme minään muuna kuin se, joka ajattelemme olevamme. Tämä sokea piste on suurimman rajoituksemme lähde. Voimme uhmata ulkopuolisen maailman rajoittavia odotuksia, minkä keriämme, mutta jos emme havaitse, missä tukahdutamme itseämme, meistä tulee oma sortajamme. Perääntyvä Uranus sanoo, että on aika astua etäämmälle, tarkastella objektiivisesti ja kyseenalaistaa ne perustanlaatuisimmat olettamukset, jotka tukevat identiteettiämme. Miksi on niin tärkeää nähdä itsemme tietyllä tavalla, saada tunnustusta tietyistä ominaisuuksista tai määritellä itsemme niin, kuin määrittelemme? Mitä saamme ja mitä menetämme? Mitä oikeasti tapahtuu? Ja mikä tärkeintä, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme antaa Uranuksen vapauttavan voiman räjäyttää kalleimman identiteettimme säpäleiksi?

Jos seuraamme tätä johtotähtenämme tulevina kuukausina, muutospelko voi hävitä, hyväksymättömyyden kauhu laantua ja sortava ”mitä he ajattelevat” vähentyä, sitoutuen laajemmin elämän ylä- ja alamäkiin. Uranuksen neliö Marsiin Vesimiehessä korostaa kiintymättömyyden merkitystä verrattuna reaktiiviseen tunnelataukseen, jonka laukaisevat omakuvaamme kohdistuvat uhat. Jos jokin aspekti sekä rajoittaa että määrittelee meitä yhtä lailla, siitä irtipäästäminen saattaa uhata elämämme rakennetta. Sen kuolemaa seuraavan tyhjiön kohtaaminen voi laukaista voimakasta pelkoa, eikä siinä ole mitään hävittävää. Syvään juurtunut muutos horjuttaa meitä ytimeen saakka, haastaen kaiken, mihin olemme luottaneet kohdatessamme maailman joka päivä. Vaatii suurta rohkeutta tehdä tämä sisäinen työ. Siinä missä Uranus auttaa meitä omanlaisellaan erityisheräämistyypillä, me teemme oman osuutemme avautumalla sille mahdollisuudelle, ettemme ole se, kuka hahmotamme olevamme. Pehmentyminen uskomuksissa itsestämme, puntaroiden ”kenties en ole se, kuka tai mitä luulin” -nyansseja, luo tilaa uusille perspektiiveille. Jos entisen trauman ja parantumattoman tuskan supistava vaikutus leikkaa siipemme tällä hetkellä, tulevat kuukaudet sallivat meidän hoitaa nämä haavat. Se voi sattua ensin, mutta parantumisen vapaus jättää vähintäänkin varjoonsa tuskaa välttelevän elämän turruttavan sekasorron.

Kun Uranus asettuu perääntymismatkalleen, meillä on auringonpimennys Leijonan 19 asteessa 11.8. Tämä viimeinen pimennys heinäkuun puolivälissä alkaneesta kolmikosta, lujittaa kahta muuta ja myös edesauttaa niiden vaatimien muutosten ruumiillistamista. Aspektoidessaan Plutoa se vahvistaa, että se mikä näyttää tuholta, on uuden elämän alku, ja viittaa siihen alkuperäiseen kaaokseen, josta kaikki oleminen syntyy. Kun heräämme, kohtaamme tämän kaaoksen varjoitsemme nousemisena – niiden ajatusten, tunteiden ja impulssien, joita välttääksemme olemme mobilisoituneet. Aivan kuten paiseen täytyy märkiä voidakseen parantua, meidänkin täytyy sallia vaistojemme nousta koko voimallaan tietoisuuteen. Tämä sisäinen korjausprosessi haastaa meidät vielä suuremmalla itsensä hyväksymistasolla. Meistä ei tule henkistä ainoastaan samaistumalla positiivisiin tunteisiin ja rakastavaan aikomukseen. Varjon kieltäminen ei ole viisas teko, vaan sisäinen veruke, joka on suunniteltu suojelemaan haurasta egoa, joka ei pysty vielä hyväksymään totuutta siitä, kuka olemme.

Niin suuren polarisoitumisen tapahtuessa maailmannäyttämöllä – väkivaltaa, narsismia ja protektionismia korkeimmalla tasolla – on helppoa tuntea moraalista ylemmyyttä ja kyllä, on tärkeää haastaa vallan väärinkäyttö täsmälleen siitä, mitä se on. Mutta on yhtä tärkeää katsoa sisään omia ylemmyyden, vihan ja suvaitsemattomuuden tunteitamme. Ne ovat niitä, joihin meillä on valta ja joita voimme todellisuudessa muuttaa. Tämä auringonpimennys vahvistaa meitä tunnustamaan ja hyväksymään ne, mikä vähentää sitä kaaosta, joka on saatu aikaan, kun ne on kielletty ja sivuutettu. Tämä vuorostaan vähentää vähitellen kollektiivisen varjon voimaa vaalia jakavia viha- ja riistämisideologioita ympäri maailmaa.

Erisin kolmio Aurinkoon 13.–20.8. kehottaa meitä ryhtymään radikaaliin muistamiseen – tunnustaa, ettemme jätä taakse vähemmän ”sivistyneiden” aikojan impulsseja. Sen sijaan meidän täytyy integroida ne omaan psyykeemme ja yhteiskuntaamme, muuntaen niiden energian edistykselliseksi muutosvoimaksi. Myös Mars perääntyy Kauriiseen 13.8. ja pysyy siellä 11.9. saakka. Siellä se pitää jalkamme maassa, vaikka sisäiset pyörretuulet uhkaisivat vakauttamme. Tämä Mars etsii käytännöllisiä lopputuloksia, joita ilman hyvät aikomukset ovat vain tyhjää puhetta. Se auttaa meitä ilmentämään vakauttavan läsnäolon ja hoitamaan käytännöllisesti kaikki haasteet, joita kohtaamme. Kutsu sen energiaa, kun tunteet käyvät kuumina eikä mieltä pysty taltuttamaan. Se ankkuroi sinut selvittämään terveellä annoksella maalaisjärkeä, minkä tahansa mikä uhkaa heittää sinut pois kurssista. Tänä aikana saatamme kohdata kaikuja toukokuun puolivälistä, mikä sallii meidän viimeistellä keskeneräiset asiat, korjata huolimattomuuden ja tehdä myös uudelleen avainpäätöksiä heijastamaan paremmin sen jälkeen tapahtunutta kehitystä. Jos näin on, Mars auttaa meitä hoitamaan käytännön puolen ja suunnittelemaan riittävästi tahtimuutoksen seuraamuksia.

Monia meitä helpottaa tietää, että pimennyskausi loppuu 15.8., kuten myös Marsin ja Uranuksen neliö, joka on lietsonut vaikeuksia kuluneet kolme ja puoli viikkoa. Tämän melko pitkään jatkuneen huomattavan paineen helpottaminen voi tuntua hämmentävältä alkuun, ikään kuin meiltä menisi jokin ohi tai emme olisi huomanneet jotain tärkeää tehtävää, joka jää tekemättä. Meiltä saattaa viedä muutaman päivän asettua tähän hillitympään ilmapiiriin, mutta kun asetumme, alamme tuntea Saturnuksen ja Uranuksen kolmion vaikutuksen, jonka tukeva läsnäolo tuntuu syyskuun loppuun saakka. Tämä kolmio saattaa tulla vastauksena moniin rukouksiimme ja sallia meidän tulkita viimeaikaiset sisäiset muutokset ulkoisiksi. Turhautuminen pakosta mukautua vanhoihin olosuhteisiin samalla, kun käy läpi radikaalia sisäistä transformaatiota, antaa tietä kasvavalle selkeydelle siitä, miten elämämme suunnataan uudelleen heijastamaan uutta tietoisuutta ja uusia prioriteetteja.

Saturnus Kauriissa muistuttaa meille, että jokaisella teolla on seuraamus ja jokainen valinta lähettää laineita elämämme läpi, kun taas Uranus Härässä rohkaisee meitä ottamaan vastaan uusia mahdollisuuksia, jotka tuntuivat ennen liian kummallisilta pohdittavaksi. Tämä harmoniassa toimiva kombinaatio sallii radikaalin muutoksen toteuttamisen harkitulla ja vastuullisella tavalla. Se saattaa viedä kauemmin, kuin toivoimme, olla monimutkaisempaa, kuin olimme kuvitelleet, tai tuoda mukanaan suurempaa ponnistelua, kuin olimme odottaneet, mutta tämä pimennyskausi on valmistellut meidät edessä oleviin tehtäviin, ja Saturnus ja Uranus kulkevat nyt kummallakin puolellamme opastamassa tietämme.

Hiipuva neljänneskuu Skorpionissa 18.8. auttaa meitä päästämään irti kamppailuista, joita emme voi koskaan voittaa, ja arvioimaan rehellisesti omaa vaikutustamme tiettyihin tilanteisiin, esittäen kysymyksen, miten vaatia takaisin sen energian, joka on panostettu toivottomiin yrityksiin. Emme voi muuttaa kaikkea, ja oppiminen elämään epätyydyttävissä olosuhteissa on yhtä tärkeää, kuin niiden selvittäminen, jotka voimme muuttaa. Kun Kuun hiipuminen jatkuu tulevalla viikolla, voimme sallia sen hiipua tunnepanostuksen kera niihin asioihin, jotka eivät ole meitä varten tällä hetkellä. Saattaa olla jokin parempi aika ja paikka, jossa voimme poimia ne taas, mutta tällä erää on aika päästää irti, antaa jumalan toimia ja päästä helpommalla ponnisteluissa saada ne taipumaan komentoomme.

Merkurius pysähtyy 19.8. Leijonan 12 asteessa lähteäkseen eteenpäin, tehden samalla aspektia Venukseen Vaa’assa, mikä rakentaa allianssia subjektiivisen maailmankuvamme ja toisten hyväksymisen välille. Ongelmat joita on kohdattu siitä lähtien, kun Merkurius siirtyi perääntymisvarjoonsa 7.7., ovat ehkä nostaneet mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, miten ilmaistaan itseämme suhteissa. Olemmeko mobilisoituneet saamaan ponttimme läpi hinnalla millä hyvänsä vai teemmekö tilaa toisten näkemysten ilmaisemiselle? Oletammeko oman perspektiivimme olevan oikea harkitsematta sen subjektiivisuutta? Annammeko toisille liikaa tilaa tyrkyttää mielipideitään, epäonnistuen samalla ilmaisemasta omaamme? Kun Merkurius pysähtyy ja lähteen eteenpäin, se saattaa auttaa pohtimaan viime viikkojen vuorovaikutustilanteita ja mitä ne ovat opettaneet meille? Mars jatkaa poistumistaan perääntymisvarjosta 1.9. saakka, joten on edelleen aikaa palata ongelmallisiin kommunikointiyhteyksiin tai väärinymmärryksiin, joita ei ole vielä ratkaistu.

Aurinko aloittaa 23.8. kuukauden mittaisen matkansa Neitsyessä, ollen Kheironin ja Marsin muodostaman jodin kärjessä. Sen korostaessa pikkuruisten säätöjen tekemistä itseilmaisuun, haasteena on olla riittävän päättäväinen jättääkseen jäljen, mutta riittävän joustava tunnistaakseen, missä henkilökohtaiset nyanssit ovat vähän vääriä. Tässä kuussa ego on työkalu, jota pitää hioa, teroittaa ja kalibroida hyvin huolellisesti. Se on palvelemassa suurempaa hyvää, ei palveltavana. Itsekkäät taipumukset saavat osakseen turhautumista, kunnes aikomus on puhdistettu ja ego taas harmoniassa elämänvirran kanssa. Kun tämä uudelleenkalibrointi on tapahtunut, voimme rukata päivittäisen elämän pikkuseikkoja vaikutuksella, joka väreilee kauas lähipiirimme yli.

Auringon, Uranuksen ja Saturnuksen muodostama maamerkkien suurkolmio 23.–28.8. tarjoaa tyynnyttävää vaikutusta. Tänä aikana saatamme olla haluton astumaan mukavuusalueemme ulkopuolelle pitäytyen mieluummin tutussa ja nauttia jostain tunnepuolen ja henkisen levon kaltaisesta. Jos kuitenkin on hoidettava tehtäviä, tämä suurkolmio antaa kestävyyttä, vakautta ja fokusta itsemme ja käytössämme olevien resurssien käyttämiseen tehokkaasti. Jos jokin hyvin arvokas tavoite saa huomiosi tänä aikana, muodosta realistisia suunnitelmia, jotka siirtävät sinut vähitellen pois mukavuusalueeltasi, rakentaen samaan aikaan vakaata perustaa matkan joka askeleelle. Vältä tarpeetonta riskiä, mutta ole valmistautunut naulaamaan lippusi mastoon ja sitoutumaan tavoitteisiisi pyrkimiseen, kun tiedät, että on aika tehdä niin.

Rinnakkainen Pluton ja Venuksen kolmio 23.–30.8. antaa rohkeutta määritellä uudelleen halumme näiden muutamien intensiivisten viikkojen seurauksena. Edessämme saattaa olla jo hyvin erilainen suunta kuin se, mikä ylläpiti kiinnostuksemme heinäkuun alussa. Jos näin on, Pluto muistuttaa meille, että tutkimalla syvimpiä halujamme toteutamme lopulta korkeimman potentiaalimme. Mutkitteleva polku niiden erottamiseen saattaa sisältää esteitä, vääriä lähtöjä ja ei-tervetulleita yllätyksiä, mutta se johtaa meidät aina vain syvempään liittoon jumalan kanssa.

Lupaava täysikuu Kaloissa 26.8. on leijan kärjessä ja nujertaa ne joustamattomat perspektiivit ja juurtuneet näkemykset, jotka jakavat. Se vahvistaa, ettei tuollainen käyttäytyminen ole arvon viimeinen mittari, ja voimme kunnioittaa yhteistä ihmisyyttämme haastaen samalla sen julmuuden, joka pahentaa kärsimystä ympäri maapalloa. Valaistessaan myötätunnon vahvistavaa voimaa ja avoimen sydämen rohkeutta, tämä kuu juurruttaa meidät syvälle siihen tietoon, että kaikki elämä on pyhää, ja kutsuu meitä sen tuloksena elämään suuremman tiedostamisen kera.

Uranuksen perääntyessä parhaillaan Härässä, meille muistutetaan, miten hauras paikkamme luonnossa voi olla. Ilmastokatastrofit, ruuan epävarmuus ja siitä seuraavat konfliktit ja selkkaukset – kaikesta tästä tulee modernin aikakauden jatkuvasti läsnä olevia piirteitä. Tämä täysikuu muistuttaa meille, että planeetta joka on egohalun saartama, ei lakkaa taistelemasta takaisin, ennen kuin noita haluja on supistettu. Jokainen meistä on kiitollisuudenvelassa esittääkseen oman osansa. Nimittäin ainoastaan hyväksymällä, että olemme osa luontoa, emme sen isäntä, voimme toivoa menestyvämme muuten epävarmassa tulevaisuudessa.

Mars pysähtyy Kauriissa 27.8. lähteäkseen eteenpäin. Siitä lähtien kun se kääntyi perääntymään kaksi kuukautta sitten, se on selkeyttänyt motiiveja ja aikomusta, paljastaen joitain vähemmän selviä vaikutuksia, jotka muokkaavat sitä, kuka olemme. Tämä suunnanmuutos mahdollistaa sen ulkoisen ilmaisemisen, mitä olemme oppineet tämän perääntymisvaiheen aikana. Eteneminen joka on hidastunut tänä aikana, kerää vauhtia tulevina viikkoina, tuettuna paremmalla selkeydellä, joka syntyy itsemme tuntemisesta entistä paremmin. Mars muistuttaa meille nyt, että sisäisen työn täytyy heijastua lopulta ulospäin, ja pelkkä huulten heilutus muuttuneista ihanteista tai uusista prioriteeteista ei merkitse mitään, jos elämä jatkuu samalla vanhalla tavalla.

Kun elokuu loppuu, voimme katsoa taaksepäin pimennyskautta, joka ravisteli monia perustoja, haastoi ennakkokäsitykset ja pyysi rohkeaa rehellisyyttä meiltä kaikilta. Niille jotka ottivat vastaan tämän haasteen, elokuun loppu tulee balsamina rauhoittamaan niitä vaikeita tunteita, joita tähän sisältyi. Niille jotka kaihtoivat sitä tällä kierroksella, uusi pimennyskausi on puolen vuoden päästä, joten kaikkea ei ole menetetty! Lähdemme tälle matkalle omana aikanamme, omalla tahdillamme. Ja saavumme kaikki lopulta perille, emme hetkeäkään liian aikaisin tai liian myöhään.

Sarah Varcas

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

*

ELOKUUN 2018 ENERGIAPÄIVITYS

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
1.8.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

ITSENSÄ RAUHOITTAMISTA, MAADOITTUMISTA JA SENSITIIVIT AVAUTUVAT VOIMAANSA MAAILMASSA

SELVIYDYTKÖ KOEMUKSISTASI KAIKESSA TÄSSÄ VAUHDISSA?

Tervetuloa elokuun 2018 energiapäivitykseen. Siis VAUHDISTA, kaiken nopeammasta kokemisesta nykyään, on tulossa iso teema ihmisillä nyt – ja kenties sinun tarvitsee vetää henkeä. Yritys integroida kaikki ja saada kiinni kaikesta, mitä tapahtuu sinulla, on yleinen kokemus, ja se on ollut läsnä hyvin monilla tämän vuoden ensimmäisen puoliskon.

Mutta voit odottaa enemmän HENGÄHDYSTAUKOA tässä kuussa, kun elokuu aloittaa täysin uuden VAIHEEN energeettisesti. Tämä vaihe alkaa hitaasti elokuussa ja sitten kantaa meitä vuoden 2018 loppuun saakka.

Olemme tulossa ulos tästä touko-heinäkuun intensiivisyysaallosta, joka sisälsi SUURTA KONFLIKTIENERGIAA ja toi monille meille todellisen TÄYSKÄÄNNÖKSEN normaaliin kokemiseen ja elämänvauhtiin (myös kyvyssä ILMENTÄÄ muutos).

Niinpä monet jotka ovat normaalisti erittäin hyviä ilmentämään, kävivät läpi hidastusjakson, ja ne jotka eivät ole tottuneet juoksemaan kovaa vauhtia, ovat ehkä havainneet runsaasti yhteyksiä, ystävyyksiä ja tilaisuuksia putkahtelevan tahdilla, joka oli yllätys teille (mutta kenties myös hyvin iloista).

SENSITIIVIT ALKAVAT TIETÄÄ VOIMANSA MAAILMASSA

Te jotka tunnistatte itsessänne suuren herkkyyden ja olette kenties vähän enemmän introvertti ja ujo, olette tulossa aikaan, jossa alatte löytää voimanne maailmassa.

Tietoisuuden kohoaminen planeetalla oikeastaan jakaa ihmiset kahteen leiriin: ihmiset jotka ovat kallellaan suurempaan tiedostamiseen, avoimuuteen ja rakastavuuteen maailmassa, ja ihmiset jotka sulkeutuvat ja vetäytyvät suuremmasta yhteydentunteesta toisiin ja itseensä. Sensitiiveille tämä voi tehdä helpommaksi nähdä, keiden kanssa he resonoivat ja mihin mennä tai kehen yhdistyä.

Niinpä te jotka tunnette, että pysyminen hiljaa maailmassa noin viimeisen 10 vuoden ajan on ollut tapa pysyä turvassa tai tasapainossa, älkää yllättykö, jos saatte nyt voimakkaan tarpeen ravistella peliä vähän lisää omassa elämässänne – lähteä ulos, yhdistyä ja olla tavallista rohkeampi. On kyse sitten olemisesta enemmän läsnä, aktiivinen ja äänekäs henkilökohtaisissa suhteissanne tai halusta puolustaa jotain maailmassa ja astua enemmän johtajuusasemaan – tai kumpaakin.

Löydät tunnesujuvuutesi, ja kyky ottaa tunnejohtajuus keskustelussa yhdistää ja vetää sinut ihmisten luo ja paikkoihin, jotka ovat todella vastaanottavaisia ja arvostavia sinua kohtaan. Sinua ja tunnekieltäsi ymmärretään, halutaan ja TARVITAAN enemmän tänä aikana, kun useammat ja useammat ihmiset yrittävät löytää tasapainon ja ymmärrystä omasta esiintulevasta herkkyydestään.

PSYYKKISYYDEN LISÄÄNTYMINEN MUUTTUU AVOIMEKSI KOMMUNIKOINNIKSI JA SYDÄNTÄ AVAAVIKSI KOHTAAMISIKSI TOISTEN KANSSA

Monet teistä tunnistavat voimakkaan intuitiivisuuden, mutta myös useammat ja useammat ihmiset yhdistyvät tuohon tunteeseen ympärillänne.

Monissa ihmisissä tapahtuu tällä hetkellä psyykkisyyden lisääntymistä, ja se tulee useimmiten esiin yksinkertaisilla tavoilla. Monilla teistä se paljastuu suurempana luottamuksena siihen, mitä on sen tarinan alla, jota joku kertoo teille, ja mitä tunnette hänen tarvitsevan vs. mitä hän sanoo. Tämä voi antaa teille enemmän luottamusta kommunikoida avoimesti intuitiivisesta tunteestanne.

Yllätytte, miten nopeasti teistä tuntuu, että pitää sanoa se, mitä on ilmassa, mutta mikä tärkeämpää, miten paljon helpotusta tuo henkilö tuntee, joka saa tuon kommunikoinnin teiltä. Muistakaa, että te ette ehkä ole tämän keskustelun tunne- tai intuitiivinen johtaja tuolla hetkellä. Te jotka tunnette halua sanoa jotain toiselle ihmiselle, älkää ujostelko. Ja tietysti on sanomattakin selvää, että ne jotka EIVÄT halua informaatiotanne, kertovat sen, ja teidän pitäisi uskoa heitä, kun he antavat teille selkeän ”ei”. Mutta yleisesti ottaen, aina vain avoimempia, tunnepitoisia ja intuitiivisia keskusteluja käydään ympärillänne olevien kanssa.

ITSENSÄ RAUHOITTAMISTA (ASIOIDEN VAUHDIN VUOKSI) + MUIDEN JOTKA YMPÄRILLÄ TARVITSEVAT SITÄ

Itsemme rauhoittaminen ja tasapainottaminen aina, kun asiat tuntuvat liian nopeilta, on aina vain tärkeämpää näissä intensiivisissä energioissa.

Jos emme tee tätä, meistä saattaa tuntua siltä, että kävelemme lähestyvää rekkaa päin, ilmenee se sitten energeettisesti pakahtumisena, stressinä tai voimakkaana intensiivisyytenä kehossa, tai vaihtoehtoisesti voit alkaa ilmentää fyysisiä stop-merkkejä järkyttämään sinut länsäolevaan hetkeen. Tämä voi näyttää toistuvilta riidoilta, olemiselta väärissä paikoissa väärään aikaan, minkään virtaamattomuudelta tai asioiden menemiseltä pieleen työssä tai suhteissa. Astu etäämmälle ja ota hetki päästäksesi ajan tasalle itsesi kanssa.

Elokuu on hyvä kuukausi katsoa tätä itsesi rauhoittamisen tarvetta ja kehittää jokin harjoitus, jossa keskustelet itsesi ja tunteidesi kanssa säännöllisesti ja jäljität, kuka olet ja missä olet päivittäin. Mitä herkempi ja avoimempi olet, sitä enemmän tämä pätee sinuun.

Vastaavasti jos ympärilläsi olevat eivät rauhoita itseään, he etsivät toisia tyynnyttämään tunnetilaansa ja tiedostamatonta ahdistustaan. Niinpä te luontaiset parantajat, tiedostakaa, miten paljon voitte ottaa toisilta ihmisiltä päivittäin tai viikoittain ja myös miten paljon teidän täytyy katsoa pois itsenne ja oman tasapainon- ja rauhantunteenne vuoksi.

HENKISESTI SUUNTAUTUNEILLA ON ENEMMÄN VAIKEUKSIA MAADOITTUA NÄISSÄ ENERGIOISSA

Te jotka olette hyvin henkisiä tai joilla on mukavampaa eetterissä, saatatte havaita elokuussa todella vaikeaksi maadoittua. Korkean taajuuden energioita tulee erittäin voimakkaasti. Se voi olla upeaa tapahtuessaan – on iloista ja olet virrassa. Oivallukset, yhteydet, luovuus, tilaisuudet, synkronismi ja taianomaiset tapahtumat ovat osa tuota aaltoa. Mutta ei ole yhtä upeaa, kun stop-merkkejä alkaa tulla, koska olet korkeammalla, mikä on parasta tasapainosi kannalta.

Siis jos toistuvasti törmäät ristiriitaenergiaan, jossa ei ole mitään tolkkua, tai ihmiset puskevat sinua vastaan tai ovat vihaisia sinulle, ota hetki ja sano: ”Ok, kenties en ole aivan tarpeeksi tässä maadoittuneessa todellisuudessa nyt. Minun täytyy ehkä olla itsekseni jonkin aikaa ja löytää tapa nollata ja maadoittaa itseni tälle tasolle vähän enemmän.”

Energiat ovat voimakkaita tällä hetkellä, ja kun aloitamme tämän vuoden uuden vaiheen, elokuusta vuoden 2018 loppuun, on todella tärkeää keskittyä siihen, miten huolehdit itsestäsi, on kyse rauhoittumisesta tai maadoittumisesta todellisuuteen. Jos teet sen, muut visiosi loksahtelevat paikoilleen vaivattomammin, kuin ehkä oivalsit mahdolliseksi.

Pitäkää huolta, kaikki, ja nähdään ensi kuussa!

Rakkautta, Lee x

Koko raportti videona täältä(englanniksi).

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

*

ELOKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
1.8.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elokuu on täällä ja saamme pienen tauon heinäkuun energiavuoristoradasta. Elokuun teemoja ovat toiminta, harmonisoituminen ja tiedostaminen. Voisit kutsua tätä a-listaksesi, kun käytät tämän kuukauden energiaa niiden uusien mahdollisuuksien tutkimiseen, joita on avautunut heinäkuun pimennysten myötä (suom. huom. kaikki teemasanat alkavat a:lla englannin kielessä). Valinnat joita teimme heinäkuussa, kantavat hedelmää elokuussa. On edelleen vilkasta energiatoimintaa ja vielä yksi pimennys, mutta yleisesti ottaen on upea kuukausi harkita niiden muutosten tekemistä, joita olet miettinyt ja joita kohti olet ottanut ensiaskeleita. Luomme 5D-aikajanoja, jotka toimivat 3D-häiritsijöinä ja erottavat 3D-tiheydestä. Kaikki tämä on jatkuvaa tilaisuutta valita energiapolkumme.

Elokuun ensimmäinen aspekti on nimi (August). Se juontuu latinankielisestä sanasta ”augustus”, joka merkitsee pyhää, suurenmoista ja jaloa. Rooman keisarien nimiin sisältyi ”Augustus” kunnian merkkinä ja kuvaamaan heidän valtaansa ja kaikkivoimaisuuttaan. Se on myös Leijonan kuukausi – leijona, viidakon kuningas, jota hallitsee aurinko, se oma kirkas tähtemme, jonka valo on oleellinen planeetan elämälle. Mieti kaikkea tätä ymmärtääksesi, miksi tämä on mestarivuoden hyvin keskeinen kuukausi.

Elokuu on myös vuoden 8. kuukausi. Tänä 11-vuotena tämän kuukauden yleisenergia on 10 tai 1, alkujen ja uusien starttien energia. Heinäkuun 9-energiassa oli kyse loppumisista ja loppuunsaattamisesta, minkä vuoksi se oli hyvin rankka ja pimennykset olivat hyvin haastavia. Meillä on 9-vuosi joka 9. vuosi, joten ajattele taaksepäin vuotta 2009 nähdäksesi, mikä on saatettu loppuun sinulla.

Puhutaanpa nyt valinnoista ja elokuun energiasta, koska silloin ”jyvät erotetaan akanoista”, raamattua lainatakseni. Jyvä on syötävä osa ja akana on syömiskelvoton kova kuori, joka heitetään pois. Valinnat joita teimme heinäkuussa – olivat ne tietoisia tai tiedostamattomia – paljastivat, olemmeko valmis seuraaviin askeliin ja uusiin mahdollisuuksiin, joita elokuu sisältää. Eikä sillä ole merkitystä, olemmeko vai emme – se on heijastusta omasta matkastamme, energiataajuudestamme, siitä missä olemme ylösnousemuspolullamme ja sielutehtävästämme.

Jos sinulla oli samanlaisia kokemuksia kuin minulla, näit sen siinä tavassa, miten ihmiset tulkitsivat sanasi ja tekosi sopimaan omiin uskomusjärjestelmiinsä. Kun ne eivät sopineet, kimppuusi hyökättiin, koska uskomuksesi olivat erilaisia. Tämä on esimerkki käännekohdasta ja 5D-aikajanoista, jotka edustavat täysin integroitua 3D/5D-energiaa, joka ei voi olla enää rinnakkain tiheän 3D-energian kanssa. Tämä erottaa/jakaa elokuussa, ja se merkitsee, että meidän täytyy tulla suuremmaksi valomajakaksi ja esimerkiksi valosta, kun käännymme omaa iloamme ja täyttymystämme kohti ja annamme toisten käyttää niitä työkaluja ja sitä informaatiota, joita olemme jakaneet, ja päättää, mitä he haluavat tehdä. Emme voi kokea täyttymystä, kun yritämme elää jonkun muun mukavuusalueella.

Jos olet kamppaillut heinäkuun pimennysten kanssa, vielä yksi on tulossa elokuussa – uusi kuu ja auringonpimennys 11.8., joka ilmaisee Vesimiehen 5D-energiaa, yhteisö-, yhteistyö- ja yhteysteeman kera. Yhdistymme kollektiivisena ihmisperheenä, kun fokusoidumme sellaiseen maailmaan, jossa haluamme elää. Kaikki haluavat samoja perusasioita – saada hyvän elämän, kasvattaa lapsensa, olla onnellinen ja elää rauhassa. Tämä on 5D-Leijona/Vesimiesteema eikä se ole enää ohikiitävä ajatus. Siitä on tullut globaali vaatimus, jota jakavat ja edistävät kaikki ympäri maailmaa – kiitos internetin ja sosiaalisen median antaman yhteyden ja kuulijakunnan.

Tämä on monarkin tai hallitsijan loppu ja alku täysivaltaisuudelle, jossa hallitsemme itseämme ja olemme itsetietoinen. Energeettinen täysivaltaisuus – täydessä kontrollissa oman energiamme virtauksista ja liikkeestä – on tavoitteemme, ja teemme työtä sitä kohti suurella menestyksellä. Meitä ei tarvitse tai emme halua, että meitä kontrolloidaan tai manipuloidaan, mitä tapahtuu silloin, kun annamme voimamme toisille. Voimme olla nyt rauhassa ja harmoniassa rinnakkain luodaksemme sen ilontäyteisen ja rauhallisen maailman, jossa haluamme elää.

Merkurius perääntyy koko kuukauden, joten tarkkaile kommunikointia, matkaviivästyksiä ja myös kadonneita tavaroita. Hukkasin avaimeni viime viikonloppuna, ja ne ilmestyivät yhtäkkiä tänään paikkaan, jonne en tietääkseni laittanut niitä. En esitä mitään kysymyksiä, koska olen iloinen saadessani avaimet takaisin, mutta se oli minulle muistutus kiinnittää huomiota, mihin laitan tärkeitä tavaroita. Merkurius alkaa kulkea eteenpäin 17.8., ja varjojakso kestää 2.9. saakka.

Kuten mainitsin viime kuun energiaraportissa, Mars perääntyy edelleen ja alkaa kulkea eteenpäin elokuun lopussa. Tämä tapahtuu joka toinen vuosi, mutta sillä voi olla hillitsevä vaikutus suunnitelmiimme ja energiaamme – kuin yrittäisi ajaa autoa käsijarru päällä. Se liikkuu edelleen, mutta ei yhtä tasaisesti kuin silloin, kun käsijarrua ei käytetä. Jos olet Oinas, tunnet tämän eniten, koska Mars hallitsee merkkiäsi, mutta se vaikuttaa kaikkiin, erityisesti koska myös Merkurius perääntyy samaan aikaan. Voimme ryhtyä harkittuun toimintaan näinä aikoina, kiinnittäen huomiota siihen, miten toimemme sopivat aikomuksiimme ja haluttuihin lopputuloksiin elämässämme.

Meillä on taipumusta elää suuri osa elämästämme ja toimistamme automaattiohjauksella, kiinnittämättä tarkkaa huomioita siihen, mitä tapahtuu, kunnes teemme jotain sellaista, kuin laitamme avaimet väärään paikkaan tai tärkeä kirje tai sähköposti hukkuu tai unohdamme jonkin tapaamisen. Sitten meidän täytyy miettiä uudelleen toimiamme ja kiinnittää huomioita siihen, mitä teemme. Tämä on perääntyvän Merkuriuksen siunaus, vaikka se voi aiheuttaa melko paljon kaaosta ja häiriöitä.

Kaiken fokuksen myötä viime aikoina korruptioon hallituksessa ja muihin halpamaisiin tekoihin ihmisiä ja erityisesti lapsia kohtaan vallan salaryhmissä, se mitä tapahtuu muutamana seuraavana kuukautena ja erityisesti Pluton alkaessa kulkea eteenpäin lokakuussa, on merkittävä käännekohta. Tämä kulminoituu Saturnuksen ja Pluton yhtymään 2020, mutta tuo energia rakentuu jo. Kun kansan tahdon ja ne henkiset periaatteet, jotka hallitsevat ihmiskunnan perustaa, kaappaa valta, korruptio, hallinta ja ahneus, tilinteonpäivä tulee lopulta ja vaikeat totuudet täytyy paljastaa ja tunnustaa, jotta ne voidaan muuttaa. Ole tietoinen siitä, mitä kuulet tulevina kuukausina, koska se voi olla hyvin järkyttävää.

Lisäksi kun Jupiter siirtyy marraskuussa omaan merkkiinsä, Jousimieheen, totuuspommeja lentelee. Henkinen tiedostaminen ja korruptio eivät voi olla samassa energiatilassa. Kun meistä tulee henkisesti tietoisempia, torjumme sen, mikä ei ole harmoniassa korkeampien taajuuksien kanssa. Meistä on myös tulossa moniulotteisia, kun siirrymme polariteetista kaksinaisuuteen, erillisyydestä yhteyteen ja kilpailusta yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen.

Tästä syystä valintamme ovat hyvin tärkeitä nyt, ja elokuun käännekohta on energeettinen selonteko siitä, missä päätämme seistä, minkä kanssa harmonisoidumme, mitä aikomuksemme ovat, mistä päätämme olla tietoinen, ja mikä tärkeintä, mihin sitoudumme elämässämme. Emme voi vastaanottaa korkeamman taajuuden energiaa, kuin pystymme ilmentämään uskomusjärjestelmässämme. Tätä viestiä toistetaan vuoden 2018 lopun ajan.

Elokuussa on monia suotuisia aspekteja. Muista vain, ettei ”suotuisa” merkitse aina hyvää, helppoa tai hauskaa Se mikä laajentaa tietoisuuttamme ja sallii meidän lisätä energiakapasiteettiamme, on suotuisaa, ja se voi joskus tulla vaikeana informaationa, joka haastaa olemassa olevat uskomuksemme ytimeen saakka. Se ei merkitse, että se mitä olemme tehneet tähän saakka, on ollut väärin, vaan on aika ajatella uudelleen ja harkita joidenkin muutosten tekemistä.

Paras tapa käyttää elokuun august-energiota on ilmaista päivittäin aikomuksia siitä, millaista energiaa haluat elämääsi ja millaisen haluat todellisuutesi olevan, ja laittaa energiasi noita lopputuloksia kohti. Älä harhaudu siitä, mitä toiset tekevät tai sanovat – pysy omalla energiakaistallasi. Äärettömän energian symboli numero 8 on sidottava aikomuksella, muuten se pirstoutuu hyödyttömiin suuntiin. Nämä ovat voimallisia aikoja, ja ylösnousemussykli nostaa kaikkien tasoa uusiin tiedostamiskorkeuksiin, jotta voimme hyväksyä jumaluuden ihmisyytemme jokaiseen soluun ja oppia kohoamaan sujuvasti uusiin energioihin ja mahdollisuuksiin.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *