Yleinen

3.3.19: TULKOON SINUN VALTAKUNTASI – MAAN PÄÄLLÄ NIIN KUIN TAIVAASSA / 7.4.19: PYHÄ KAUSI – PALUU KORKEAMPAAN TAHTOON

11.04.2019, Katri Laitila

TULKOON SINUN VALTAKUNTASI – MAAN PÄÄLLÄ NIIN KUIN TAIVAASSA

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
3.3.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ainoastaan kahden päivän päästä toivotamme virallisesti tervetulleeksi ”taivaan herääminen maan päällä” -ajan, Uranuksen ollessa Härässä seuraavat seitsemän vuotta. Tämä on ISO käännekohta Maan ylösnousemuksessa, sellainen jota varten olemme kaikki tehneet työtä … tietoisesti tai ei.
 
Merkuriuksen alkaessa myös perääntyä ja uuden kuun ollessa Kaloissa – kaikki samana päivänä – suuntaamme hyvin ratkaisevaan kuukauteen vielä ratkaisevammassa vuodessa … jossa alamme päättäväisesti hallita elämäämme ja tätä planeettaa jumalaisen tahdon paikasta, kun omistaudumme rakkauden fyysiseen luomiseen maan päälle.
 
HUOM. Koska olemme tämän täysin uuden ja elämää muuttavan toimintamallin partaalla, ei-jäsenet voivat hankkia tämän erityisraportin kertaostoksena. Uudessa raportissa puhutaan siitä, miksi maaliskuu on niin merkittävä käännekohta … mitä kutsutaan sillaksi, joka meidän kaikkien on ylitettävä ”periäksemme valtakunnan” … ja mitä voimme tehdä valmistautuaksemme henkilökohtaisesti tulevaisuuteemme.

Tulkoon sinun valtakuntasi – maan päällä niin kuin taivaassa

Helmikuu oli niin VALTAVAN aktivoiva kuukausi, etten enää muista sitä. Enemmän kuin missään muussa kuukaudessa, integroin, tulkitsin ja purin sitä valtavaa valokoodivalikoimaa, jota tuli koko kuukauden, enkä näe tai tunne tämän intensiivisyyden vähentyvän ihan lähiaikoina. Nämä vakaasti lisääntyvät fotoni/plasma/kosmiset energiatasot synnyttävät nyt jatkuvia nollauksia, uudelleenkäynnistyksiä ja uudelleenkalibrointeja (näennäisesti kaikkea kerralla) … ohjaten nopeasti jokaista meitä ojennukseen/oikeaan järjestykseen, merkittävien uusien elämänsyklien alkamiseksi juuri tällä hetkellä. Se on yhtä haastavaa kuin riemullistakin.

Viime kuukausi oli universaali 5-kuukausi, ja näin ollen sen kaikkia koskeva tarkoitus oli käynnistää (ravistella) merkittäviä loppuunsaattamisia, läpimurtoja ja tilaisuuksia tehdä tärkeitä ja pitkään odotettuja muutoksia, jotka alkavat ilmentyä täydemmin tässä kuussa. Elämäntilanteet jotka ovat aiheuttaneet ylimääräistä painetta meille ja työntäneet meitä omaksumaan uuden näkemyksen ja lakkaamaan jumittamasta, tulevat nyt elämän fyysiselle tasolle ja pakottavat merkittävää patoa murtumaan henkilökohtaisissa asioissamme.

Supertäysikuu (Neitsyt) 19.2. oli keskeinen tekijä, jännitteen rikkoja jota tarvittiin sysäämään meidät pois uristamme, jotta olemme valmiina maanpäällisen taivaan aikaan (Uranuksen siirtyessä Härkään 6.3.). Tämä kuunkierto on siitä lähtien ohjannut meidät tilanteisiin, joita tarvitaan raiteiden vaihtamiseen … siirtymiseen taajamajunasta, jolla on aivan liikaa ”pysäkkejä”, pikajunaan jossa on korkeampi taajuus ja omat raiteet. Tämä pikaraide on vuoden 2019 12/3-energiaa, johon olemme kaikki sopeutumassa, ja viime kuukausi on ollut äärimmäisen voimakas meidän auttamisessamme tekemään tarvittavia muutoksia, avautuaksemme näille luomisenergioille ja tullaksemme YHDEKSI voiman kanssa.

Helmikuussa nähtiin myös LOPPU Kheironille Kaloissa ja sen kauan odotettu siirtyminen Oinaaseen, mikä on ollut jo uskomattoman vapauttavaa. Kahdeksan hyvin myrskyisää vuotta olemme rämpineet ydinhaavoissamme ja meitä on heitelty feminiinisyyden parantumisen vuorovesissä, joissa on pidetty kertymää kaikkien monien elämiemme kärsimyksestä.

Ylösnousemuskollektiivin pioneerit … tähtisiemenet, siniset säteet, valotyöntekijät, ankkurit, enkelikunta, pioneerit ja vapaaehtoiset … ovat kirjaimellisesti kantaneet ja puhdistaneet ”maailman painoa” soluvesissään ja tehneet väsymättä töitä muuntaakseen vanhentuneen ihmistilan omien kehojensa kautta. Kheironin ollessa Oinaassa pysyvästi (vuoteen 2027 saakka), voimme lopultakin kuivata vettyneen sielumme, mikä keventää merkittävästi taakkaamme ja nopeuttaa elämäntahtia.

Ja nyt siirtyessämme vuoden kolmanteen kuukauteen … joka on täynnä kolminaisuusenergioita … aloitamme maaliskuun erittäin tärkeällä Merkuriuksen perääntymisjaksolla, jota tarvitaan valmistelemaan meidät uuteen aikakauteen edessämme ja lataamaan suunnitelman, jota tarvitaan valtakuntamme luomiseen ”maan päälle, niin kuin taivaassa”. Lähteideni mukaan tämä on ennenkuulumatonta asioiden yhdistelemisen aikaa … merkittävien palapelinpalojen loksahdellessa paikoilleen, intuitiivisesti ja muuten … tämän elämän korkeimpaan tarkoitukseen liittyen.

Tätä löytämistä tukeva energia on jo aistittavaa, poikkeuksellisen luovia piirteitä syöksyy esiin ja anoo meitä toteuttamaan hurjimmat unelmamme … uutta inspiraatiota, pyrkimystä ja motivaatiota on runsaasti, odottamassa vain Oinas-auringon sytyttävän kipinän uuden elämämme alkamiselle. Vuoden kolme ensimmäistä kuukautta varastoimme aurinkoenergiaa soluihimme ja muodostamme vakaasti höyryä polttokammioidemme kuumuudesta, valmistautuen panemaan töpinäksi päiväntasauksen jälkeen, yhdessä Härän Uranuksen kanssa.

Niillä alueilla jotka loksahtelevat jo paikoilleen, meille saatetaan antaa etumatkaa liudalla äkillisiä vihreitä valoja, jotka voivat joissain tapauksissa olla valtavan tuottoisia, mutta myös vaativia, kun avaamme tukoksia kehossamme ja elämässämme sallimaan yhtenäisemmät luovuusvirrat, jotka antavat polttoainetta astumiselle toiseen elämäämme.

Maaliskuu on hyvin ratkaiseva kuukausi tässä mielessä, sellainen jossa on todellista ja hyvin erilaista innostuksen tuntua. Merkuriuksen perääntyessä Kaloissa, tämä ei ole eteenpäin liikkumista tyypillisessä mielessä … enemmänkin kuin uimista selällään meren poikki, katsellen ylimaallista näkymää yötaivaasta … MUTTA sillä on mahdollisuus olla yksi sielua vahvistavimmista kuukausista, kenties ikinä.

Valmistaudu elämän ennakkokevätsiivoukseen!

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat.]

———–

http://luxonia.com/viestit/8-lauren-fi/7483-332019-tulkoon-sinun-valtakuntasi-maan-paeaellae-niin-kuin-taivaassa

*

PYHÄ KAUSI – PALUU KORKEAMPAAN TAHTOON

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
7.4.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Nyt kun koko elämämme pisin perääntyminen on viimeinkin loppunut, alamme yhdistää joitain erittäin tärkeitä pisteitä, Merkuriuksen kulkiessa varjossaan (16.4. saakka). Alamme saada hitaasti tolkkua kaikesta äskettäisten paljastusten aiheuttamasta mullistuksesta, ja kun nämä uudet hehkulamput syttyvät, niiden kollektiivinen valaistus tuo esiin täysin uuden kartan, jossa on sen ”taivas maan päällä” -aikakauden täysin uudet koordinaatit, johon olemme astumassa. Jumalaiset piirustuksemme alkavat myös hallita elämänmaisemaamme, ja näin ne paljastavat lisää todellisen (toisen) elämämme luomissuunnitelmasta.

Maaliskuu varmisti kaikessa tavallisessa hulluudessaan, että olimme sen alemman mentaalisen prosessoinnin epämukavuudessa, joka edelleen estää pääsyn tuohon korkeampaan elämänsuunnitelmaan, kun oli Merkuriuksen perääntyminen Kaloissa, päiväntasauskäytävä ja Vaa’an täysikuu … lisättynä kaikkiin (3-vuoden) 3-kuukauden kolminaisuusenergioihin (ilmentäminen), ja ptruu aasi … se oli neljän viikon mittainen siirtymäriitti.

Niille jotka valitsevat uuden maakokemuksen, esiteltiin viime kuussa merkittäviä henkilökohtaisia valintakohtia, jotka olivat merkkinä vapautumisestamme alemmasta maskuliinimatriisista … se mikä tuntui mahdollisesti räjähtävien ja ylipääsemättömien tilanteiden miinakentältä, oli oikeasti poistumiskohtia ja uusia korkeampia valintoja, jotka kutsuivat meitä astumaan uusille, korkeammille aikajanoille. Illuusiot olivat paksuja ja helppoja uskoa hetkittäin, mutta monet mestaruusvuotemme määrittivät, miten hyvin navigoimme noita sameita vesiä … kykenimmekö pysymään yhdistyneenä sielutotuuteemme, vaikka mieltämme varjostivat nuo vääristymät, joita luotiin hyvin tarkoituksenmukaisesta mentaalisumusta.

Tämän uuden pelin nimi on ehdottomasti LUOTTAMUS, transsendenssiin. Meitä pyydetään toistuvasti taas luottamaan … pitämään sydämemme avoimena … olemaan reagoimatta TAI sulkeutumatta tunteellisesti, kun entisen ohjelmoinnin haamutrikkereitä esitellään. Aina vain uudestaan meitä kehotetaan luomaan elintärkeä kolmas (kolminaisuus) vaihtoehto, ”päällystämään” neutraalia hermorataa, joka hyväksyy kaikki lopputulokset, mutta samalla valitsemaan tietoisesti sen, joka palvelee korkeinta hyvää … sen joka yhdistää polariteetit (ääripäät) täysin uuden todellisuuden synnyttämiseksi.

Näiden uusien vaihtoehtojen integrointi merkitsee tilaisuuksien hyväksymistä olla omassa auktoriteetissamme ja puhua totuuttamme perääntymättä … mutta tulematta myöskään puolustautuvaksi. Sisäisten vanhempiemme yhteensulautuminen varmistaa yhtenäisen rintaman, mikä merkitsee, ettei meillä ole enää tarvetta hyökätä toisten kimppuun TAI pyytää anteeksi tunteitamme … opimme, miten ulkoinen ilmaisumme saadaan kunnioittamaan sitä, mitä tunnemme oikeasti sisällä, jotta nämä kaksi pysyy jatkuvassa tasapainossa. Näin elämme pyhän lapsen puhtauden ”ääneen”, pitämällä itsemme JA toiset sydämessämme ja kunnioittamalla sieluvalintojamme, mutta tavalla, joka näkee ympärillä olevat ja tukee heitä tekemään saman, eli ilman tunnekiintymystä.

Ja siis … jos olemme tehneet sisäisen työn … meidän täytyy pysyä pelkästään ankkuroituneena korkeampaan (värähtelyyn) nyt, kun alempi painii oman vääjäämättömän kuolemansa kanssa.

Tämä ei tarkoita, että se on aina ”helppoa” … transsendenssi vaatii valtavaa mentaalista kurinalaisuutta, luonteenlujuutta, rohkeutta ja vakaata täysivaltaisuuden tunnetta, 3D:n gravitaatiolakien uhmaamiseksi. MUTTA … ne jotka pystyvät valitsemaan sydämen (sielun) hiljaisen ja vakaan äänen, ÄÄNEKKÄÄN alemman mielen yli, sen kaikissa tutuissa ja toistuvissa tempuissa … ovat virallisesti luoneet pääsyn uusiin, korkeampiin koordinaatteihin täysin uudella yhteydellä kehittyneeseen korkeampaan prosessoriin, eli yhteensulautuneen korkeasydän-mielen kommunikointijärjestelmään.

Tämän prosessorin aktivointi oli vaatimus siirtymiselle uuden Maan taajuuksiin ja luomiselle niissä, ja tuosta aktivoinnista eteenpäin kaikki on erilaista. Tässä kuussa aloitamme prosessin, joka laittaa palat takaisin yhteen … oikeassa, korkeammassa ja universaalisti rakentavassa järjestyksessä.

On aika vakauttaa todellinen perustamme.

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat.]

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

 

http://luxonia.com/viestit/8-lauren-fi/7484-742019-pyhae-kausi-paluu-korkeampaan-tahtoon


Kommentointi on suljettu.